Toistuville ulkomaan työmatkoille voi hakea A1-todistuksen jopa 2 vuodeksi
Kansainväliset asiat17.3.2015
Toistuvasti lyhyehköjä työmatkoja EU/ETA-alueella ja/tai Sveitsissä tekeviä henkilöitä pidetään ns. useassa maassa työskentelevinä ja tällaiset työntekijät voivat saada Eläketurvakeskukselta A1-todistuksen...
Lähetettyjä työntekijöitä on yhä enemmän
Kansainväliset asiat13.3.2015
Suomesta toiseen EU/ETA-maahan, Sveitsiin tai sosiaaliturvasopimusmaahan ulkomaantyöhön lähtevien työntekijöiden Suomen sosiaaliturvaan kuulumista koskevien todistushakemusten määrät jatkavat kasvuaan. Eläketurvakeskukselle saapuneiden hakemusten...
Ruotsin eläkkeen maksuilmoitukset ja eläke-ennusteet Suomessa asuville tammi-helmikuussa
Uutiset15.1.2015
Ruotsin eläkkeeseen oikeutetut eläkeläiset saavat vuosittaiset etuuksien maksuilmoitukset tänä vuonna joko Pensionsmyndigheteniltä (oranssi kirjekuori) tai Försäkringskassanilta (vihreä kirjekuori) tai kummastakin...
Sveitsi soveltaa nyt EU:n sosiaaliturvasääntöjä samoin kuin EU/ETA-maat
Kansainväliset asiat1.1.2015
Kesäkuussa 2012 voimaan tullut EU:n sosiaaliturva-asetus 465/2012 tuli voimaan 1.1.2015 myös Sveitsissä. EU/ETA-maiden ja Sveitsin välillä liikkuvien henkilöiden sosiaaliturva määräytyy...
Töihin ulkomaille -esite
Kansainväliset asiat8.10.2014
Työnantajan ja työntekijän kannattaa varautua ulkomailla työskentelyyn hyvissä ajoin. Eläketurvakeskuksen ja Kelan uudessa yhteisessä julkaisussa neuvotaan miten sosiaaliturva, eläkeasiat ja...
Kiinan ja Suomen sosiaaliturvasopimus allekirjoitettu
Kansainväliset asiat23.9.2014
Kiinan ja Suomen välinen sosiaaliturvasopimus on allekirjoitettu eilen 22.9.2014. Sopimuksen tarkoituksena on kaksinkertaisen vakuuttamisen välttäminen ja työntekijöiden vakuuttaminen yhdessä maassa....
Intian ja Suomen välille sosiaaliturvasopimus
Uutiset1.8.2014
Intian ja Suomen välinen sosiaaliturvasopimus tulee voimaan 1.8.2014. Sopimusta sovelletaan Suomen ja Intian välillä liikkuviin henkilöihin. Sopimus koskee pelkästään työeläkkeitä...
Intian sopimus tulee voimaan 1.8.2014
Kansainväliset asiat28.5.2014
Intian ja Suomen välinen sosiaaliturvasopimus tulee voimaan 1.8.2014. Sopimus vaikuttaa maiden välillä liikkuvien henkilöiden sosiaaliturvaan ja koskee erityisesti työeläkkeitä. Sopimuksen...
Sairausvakuutuslakiin ja Kelan kuntoutuslakiin esitetään muutoksia
Säädökset ja perusteet21.5.2014
Hallitus esittää muutoksia sairausvakuutuslakiin ja Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntouturahaetuuksista annettuun lakiin (HE 63/2014). Muutokset koskisivat opiskelijoiden oikeutta opiskeluun sairauslomalla ja...