Työeläke – Merimieseläke – Vapaakirja
Muut kuin ammattikoulutuksen hankkimiseen tai täydentämiseen liittyvät syyt olivat olleet pääasiallisina syinä A:n merimiespalvelun keskeytykselle ajalla 23.12.1958 – 16.6.1964. A:n...
Valintaoikeus vanhan eläkeikäjärjestelmän ja 1.7.1989 voimaan tulleen varhaiseläkejärjestelmän välillä
A vaati Kuntien eläkevakuutuksen eläkeikää koskevan ennakkotietopäätöksen kumoamista, koska hän oli valinnut vanhan eläkeikäjärjestelmän mukaisen ammatillista eläkeikää koskevan eläkeiän. A...
Suomessa tilapäisesti työskennelleelle unkarilaiselle työntekijälle ei tarvinnut järjestää eläketurvaa Suomessa
Unkarin kansalainen A työskenteli Suomessa 19.8.1998–31.7.2000 välisenä aikana suomalaisen Z Oy:n tiloissa. A:n ja Z Oy:n välillä ei ollut työsuhdetta....
Euroopan ihmisoikeussopimus 6 artikla – Ihmisoikeussopimus – Esteellisyys
Kansaneläkelain mukaisen työkyvyttömyyseläkeasian käsittelyyn osallistuneen tarkastuslautakunnan jäsenen katsottiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen nojalla olleen esteellinen, koska hänen johtamansa eläkelaitos oli aikaisemmin ratkaissut...
Eläkepalkka ulkomailla suoritetusta työstä ennen 1.1.1994
Eläkkeeseen oikeuttavana pidettiin niitä ansioita, jotka oli maksettu työsuhteen perusteella. Näitä olivat rahapalkka sekä luontoisedut eli autoetu ja asuntoetu. Ulkomailla...
Vuorotteluvapaa ei ole poikkeuksellinen syy, jonka perusteella eläkepalkkaa voidaan harkinnanvaraisesti tarkistaa
X oli vuorotteluvapaalla 24.8.1998 – 20.9.1999 ja vaati vuosien 1998 ja 1999 ansioiden jättämistä pois eläkepalkkaa määrättäessä, koska noiden vuosien...
Lehden juhlanumeron tekijään sovellettiin YEL:a
A sopi yhdistyksen kanssa suullisesti lehden 100-vuotisnumeron kokoamisesta. Työ tapahtui ajalla 18.3. – 10.9.1996. A:n työ oli journalistinen prosessi, jonka...
Työeläke – Työsuhde – Työsuhdeselvittely – Luottamustoimi – Kirjallinen todistajankertomus
A oli otettu X Oy:n hallituksen ulkopuoliseksi sihteeriksi ja hänen oli katsottava tässä tehtävässä toimiessaan olleen luottamustoimessa. A:ta ei siten...
Eläkkeen maksamisen alkamisaika
Valtiokonttori myönsi A:lle työkyvyttömyyseläkkeen 1.1.2000 lukien. Eläkettä ei maksettu ajalta 1.1.2000 – 31.3.2000, koska A:n työnantaja oli maksanut A:lle palkkaa....
Yrityksen tilaamat puulevyt kotona tehnyt henkilö toimi yrittäjänä
X valmisti Oy:n pyynnöstä suullisen sopimuksen perusteella 10 kpl asiakaspalautelaitteessa tarvittavia puulevyjä. Oy toimitti X:lle piirustukset tarvittavista levyistä. Palkka sovittiin...