Pikaisia muutoksia työeläkeotteella näytettäviin tietoihin
Säädösvalmistelu28.11.2014
Vuoden 2017 työeläkeuudistusta koskeva lainvalmistelu on kesken. Tulevia lainmuutoksia pyritään kuitenkin ennakoimaan tekemällä pikaisella aikataululla työeläkeotteella näytettäviin tietoihin muutoksia, jottei henkilöille...
Uusi ikäluokka Arekin henkilötietojärjestelmään
Rekisteri- ja tietopalvelut20.11.2014
Arekin Henkilötietojärjestelmään on lisätty uusi ikäluokka, eli vuonna 1997 syntyneet henkilöt, jotka täyttävät 18 vuotta vuonna 2015. Ikäluokan suuruus on...
Elinaikakerroin vahvistettu vuodelle 2015
Etuudet19.11.2014
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut elinaikakertoimen vuodelle 2015. Elinaikakertoimen arvo on 0,97200. Elinaikakerroin määrätään sille vuodelle, jona kukin ikäluokka täyttää...

Apurahansaajia koskeviin säännöksiin ehdotetaan muutoksia
Vakuuttaminen12.11.2014
Hallitus esittää, että apurahansaajia koskevia eläkevakuuttamista koskevia säännöksiä tarkistetaan. Erityisesti apurahatyöskentelyn vakuuttamista ja vakuuttamisen keskeyttämistä koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi. Lainmuutos...

Työskentelyn päättymisen jälkeen maksettava palkka ulkomaantyössä
Eläketurvakeskus on julkaissut ohjeet työeläkevakuuttamisesta ja työskentelyn päättymisen jälkeen maksettavasta palkasta ulkomaantyössä. Työntekijälle jälkikäteen maksettavan palkan vakuuttaminen kuuluu sille maalle,...
Työskentelyn päättymisen jälkeen maksettava palkka ulkomaantyössä
Uutiset11.11.2014
Eläketurvakeskus on julkaissut ohjeet työeläkevakuuttamisesta ja työskentelyn päättymisen jälkeen maksettavasta palkasta ulkomaantyössä. Työntekijälle jälkikäteen maksettavan palkan vakuuttaminen kuuluu sille maalle,...
Työskentely yliopistolle toimeksiantosuhteessa
Vakuuttaminen4.11.2014
Yliopistolle työskentelevien henkilöiden työeläkevakuuttaminen muuttui 1.1.2010 alkaen siten, että ennen 1.1.1980 syntyneisiin henkilöihin sovelletaan valtion eläkelakia ja 1.1.1980 tai sen...
Norjan työkyvyttömyyseläkkeistä työkyvyttömyystukia – NAV lähettää eläkkeensaajille lisätietoa
Norjan työkyvyttömyyseläkkeet muuttuvat työkyvyttömyystuiksi 1.1.2015. Uudistuksen tarkoituksena on helpottaa työntekoa työkyvyttömyystuen rinnalla. Nykyiset eläkkeet muuttuvat tuiksi automaattisesti. Ulkomailla asuvat eläkkeensaajat...