Työeläke – Valituksen tutkiminen – Päätöksen tiedoksisaanti – Tavallinen sähköinen tiedoksianto – Muutoksenhakuaika

Asianumero
23453:2021(L)
Päätöksen antaja
VakO
Päätöksen antopäivä
12.10.2023
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Kun muutoksenhakulautakunnan päätös annetaan tiedoksi tavallisena sähköisenä tiedoksiantona, tiedoksiannon on katsottava tapahtuvan aikaisintaan 3. päivänä viestin lähettämisestä myös, kun kysymys on tiedoksiannosta viranomaiselle. Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa ei ole tavallisen sähköisen tiedoksiannon osalta säädetty erikseen viranomaisen tiedoksisaannista, joten eläkelaitoksen oli katsottava saaneen lautakunnan päätöksen tiedoksi 3. päivänä siitä, kun päätös oli 29.10.2021 lähetetty sille sähköistä palvelukanavaa pitkin, eli 1.11.2021. Valitusosoituksen mukaan valituksen oli oltava perillä viimeistään 30. päivänä päätöksen tiedoksisaannista, eli 1.12.2021. Valituskirjelmä oli saapunut 30.11.2021, joten valitus otettiin määräajassa saapuneena tutkittavaksi.

Lainkohdat

Työntekijän eläkelaki 128 § 2 mom. ja 130 §
Laki työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta 12 § 1 mom.
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 93 § 4 mom.
Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 19 § 1 ja 2 mom.