Vapautus vakuuttamisvelvollisuudesta
Suomalainen yhtiö pyysi 2.1.1997 vapautusta TEL 1 c §:n mukaisesta velvollisuudesta vakuuttaa TEL:n mukaisesti Singaporessa sijaitsevien tytäryhtiöidensä toimitusjohtajat. Toimitusjohtajat ovat...
Afrikassa asuvan valitus myöhässä painavista syistä
ELK tutki Afrikassa asuvan X:n valituksen, koska valituksen myöhästymiseen oli painavia syitä. X haki muutosta eläkelaitoksen 2.5.1996 antamaan ja 13.6.1996...
Kone- ja rakennustöihin sovellettiin MYEL:a
X oli tehnyt Y:lle alunperin vastavuoroisuusperiaatteella korvattavaksi tarkoitettua rakennustyötä. X oli rakentanut Y:lle tallin, poistanut sen edestä kiviä ja tasoittanut...
Markkinointiin liittyneitä ja toimitusjohtajan tehtäviä hoitanut katsottu itsenäiseksi yrittäjäksi
A Oy:n ja B Ky:n toimitusjohtaja X:n kesken tehtiin konsulttisopimukseksi nimettyjä sopimuksia. Niiden perusteella X toimi A-talon markkinointia ja sen...
Ravintolan vahtimestari työsuhteessa
Ravintola oli tehnyt vahtimestarin kanssa sopimuksen, jossa mainittiin mm., että vahtimestarit ovat itsenäisiä yrittäjiä. Sopimuksessa mainittiin myös, että vahtimestarit vastaavat...
Korvaus työsuhteen päättämisestä ei LEL-palkkaa
X:llä oli LEL-työsuhde Ay:hyn ajalla 27.4. – 30.6.1993. X:n ja työnantajan kesken syntyi erimielisyyttä siitä, oliko työsuhde määräaikainen vai toistaiseksi...
Osa-aikaeläkkeen takaisinperintä
Eläkelaitos myönsi 26.9.1994 Oy:n toimitusjohtajana työskentelevälle X:lle osa-aikaeläkkeen 1.9.1994 alkaen. Oy ei ollut taloudellisista syistä maksanut X:lle työskentelystä lainkaan palkkaa...
Virkavapautta uudelleenkoulutuksen vuoksi ei pidetty poikkeuksellisena syynä
Työvoimaviranomaisille osoitetulla lääkärinlausunnolla kassa-tarjoilijana 26 vuotta työskennellyttä X:ää oli suositeltu toimistoalan tietotekniikkakurssille. Lausunnon mukaan tavoitteena oli ”suoda X:lle lepoaika alaraajojen...
Kustannusten korvaukset eivät eläkepalkkaa
VakO poisti eläkepäätökset, joissa ulkomaantyön eläkepalkassa v. 1992-1995 oli mm. otettu huomioon kulukorvauksiksi katsottavia ansioita (matkakustannukset, henkilökuntalainaksi katsottava autoetu) sekä...
Ruotsissa asuvaa ja siellä palkattuna työntekijänä olevaa ei voida Suomessa vakuuttaa MYEL:n mukaan
Suomessa asuva maatalousyrittäjä on vakuutettava MYEL:n mukaan. EU-asetuksen 1408/71 mukaan henkilö, joka työskentelee samanaikaisesti työsuhteessa yhdessä Euroopan unionin maassa ja...