TELK/5933/3001/2011 Oikeus ammatilliseen kuntoutukseen TELK myönsi A:lle oikeuden ammatilliseen kuntoutukseen. A on toiminut kahvila-apulaisena, lastenhoitajana, konsulenttina ja viimeksi myyjänä. A on suorittanut laitoskeittäjäkurssin ja... TELK Päätöksen antopäivä: 14.2.2012Julkaistu 24.4.2012
11294 Äänitteiden lukijoihin sovellettiin TaEL:a Kielten oppikirjoihin liittyvien kasettien äänityslukijoihin sovellettiin TaEL:a. Äänitteiden lukijat olivat työskennelleet muina esiintyvinä taiteilijoina, joiden työssä edellytetään kykyä ilmentää äänellä... ETK Päätöksen antopäivä: 5.11.1987Julkaistu 13.4.2012
12614 Voitto-osuussäätiöön tehtyjen suoritusten kuuluminen eläketyöansioon Eläketurvakeskus on antanut asiassa kaksi lausuntoa; 12614 ja 12630. Jälkimmäisellä lausunnolla on muutettu aiempaa kantaa siten, että TyEL:n henkilöstörahastoa koskevat... ETK Päätöksen antopäivä: 22.12.2011Julkaistu 13.4.2012
12576 Työsuhteen oikeuksien ja velvollisuuksien osittainen siirtäminen kolmannelle osa-puolelle ei vaikuttanut eläkevakuuttamisvelvollisuuteen Työntekijä X ja työnantajana ruotsalainen yhtiö Y olivat solmineet työsuhteen 30.9.2009 päivätyllä työsopimuksella. Sopimuksen mukaan X:n työeläketurva määräytyy Suomen lakien... ETK Päätöksen antopäivä: 4.5.2010Julkaistu 13.4.2012
12574 Työmatkakulukorvaukset katsottiin eläkkeen perusteena oleviksi työansioksi X Oy oli maksanut kahdelle työntekijälleen varsinaisen palkan lisäksi kulukorvauksia oman auton käytöstä kodin ja työpaikan välisistä työmatkoista. Matkakulukorvauksen maksamisesta... ETK Päätöksen antopäivä: 9.2.2010Julkaistu 13.4.2012
3519/2010 Päätöksen tiedoksisaanti – Muutoksenhaku – Määräaika – Valituksen tutkiminen Yksityisen asianosaisen katsottiin saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä postituspäivän jälkeen. Muutoksenhakijan ilmoitus tätä aikaisemmasta tiedoksisaantipäivästä oli tiedoksisaannin ajankohdan arvioinnin kannalta... VakO Päätöksen antopäivä: 24.1.2012Julkaistu 12.3.2012
1491/2010 Työeläke – Työkyvyttömyyseläke – Takaisinperintä – Päätöksen lainvoimaisuus Eläkelaitos on antanut päätöksen työkyvyttömyyseläkkeen takaisinperinnästä, vaikka työkyvyttömyyseläkkeen keskeytys- tai lakkautuspäätöstä ei ole annettu. Työkyvyttömyyseläkettä ei ole maksettu aiheettomasti, koska... VakO Päätöksen antopäivä: 8.9.2011Julkaistu 3.2.2012
1675/2010 Työeläke – Eläkkeen määrä – Eläkepalkka – Työsuhdekeksintö Työsuhdekeksinnöistä maksettua korvausta ei voitu ottaa huomioon eläkepalkkaa laskettaessa. Esitiedot A oli pyytänyt eläkelaitokselta päätöstä siitä, kuuluko X Oy:n hänelle... VakO Päätöksen antopäivä: 29.9.2011Julkaistu 5.1.2012
TELK/2366/3006/2011 Puhelimitse kuuleminen ei täytä hallintolain vaatimuksia asianosaisen kuulemisesta TELK kumosi eläkelaitoksen eläkkeen takaisinperintää koskevan päätöksen. TELK totesi perusteluissaan, että hallintolain 34 §:n mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista... TELK Päätöksen antopäivä: 29.11.2011Julkaistu 5.1.2012
TELK/3846/3001/2011 Ammatillisen kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuus A haki muutosta eläkelaitoksen päätökseen, jolla hänen ammatillista kuntoutusta koskeva kuntoutussuunnitelmansa hylättiin. A vaati ammatillisena kuntoutuksena työkokeilua sosiaalialalle sekä sosiaalialan... TELK Päätöksen antopäivä: 7.12.2011Julkaistu 5.1.2012