11242 Kääntäjät A) Eduskunnan ulkopuolisen henkilön, joka on kääntänyt kotonaan oikeusasiamiehen 61-sivuisen kertomuksen ruotsiksi, katsottiin toimineen yrittäjäasemassa, eikä hän siten kuulu TaEL:n... ETK Päätöksen antopäivä: 4.12.1986Julkaistu 4.12.1986
364/86 Vihannesvälitysyrityksen torimyyjät kuuluvat TEL:iin Vihannesvälitysyrityksen palveluksessa oli kolme osavuotisessa työsuhteessa ollutta torimyyjää. Torilla myytävät tuotteet yhtiö hankki tuottajilta ja osittain tukkuliikkeestä. Yhtiö ei myynyt... ELK Päätöksen antopäivä: 2.12.1986Julkaistu 2.12.1986
2220/86 Äitipuolella ei oikeutta lapsikorotukseen Miehen edellisestä avioliitosta oleva alaikäinen lapsi ei oikeuta vaimoa saamaan eläkkeeseensä lapsikorotusta. Tämä johtuu siitä, ettei lapsella olisi oikeutta myöskään... VakO Päätöksen antopäivä: 27.11.1986Julkaistu 27.11.1986
1061/86 Kauppapuutarhan työntekijät LEL:a Kauppapuutarha harjoitti puutarhanviljelyä avomaalla ja kasvihuoneissa sekä omien ja muualta ostettujen tuotteiden torimyyntiä. Torilla myyntityötä tehneet työntekiät työskentelivät osan viikosta... VakO Päätöksen antopäivä: 20.11.1986Julkaistu 20.11.1986
4996/85 Työeläke rajanveto – Rakennustyö Kirvesmies oli työskennellyt puunjalostustehtaan rakennusosaston työssä vuodesta 1960, aluksi rakennustyömaalla ja vuodesta 1963 uudisrakennuksilla. Työsuhde oli tarkoitettu ympärivuotiseksi ja toistaiseksi... VakO Päätöksen antopäivä: 20.11.1986Julkaistu 20.11.1986
2569/86 Varhennettuna vanhuuseläkettä ei myönnetty taannehtivasti hakemusta edeltäneeltä ajalta X haki 18.11.1985 Valtiokonttoriin saapuneella hakemuksella vanhuuseläkettä ja ilmoitti päättävänsä työt PLM:n rakennustöissä 31.1.1986. Valtiokonttori myönsi X:lle vanhuuseläkkeen 1.2.1986 alkaen.... ELK Päätöksen antopäivä: 17.11.1986Julkaistu 17.11.1986
6026/84 TEL 11 §:n mukainen vanhuuseläkepäätös poistettiin ja myönnettiin työkyvyttömyyseläke X haki työkyvyttömyyseläkettä 8.12.1983 ja esitti hakemuksessaan, että hänen urakehityksensä oli ollut laskeva. Hänet oli ensin siirretty huonompipalkkaisiin tehtäviin ja... VakO Päätöksen antopäivä: 13.11.1986Julkaistu 13.11.1986
4976/85 Maatalousyrittäjän avopuolison vakuuttaminen ennen 1.2.1987 voimaantullutta lainmuutosta Naishenkilö oli työskennellyt maatilalla 3 vuoden ajan. Tehtäviin olivat kuuluneet taloustyöt, emännän työt ja osittain myös navettatyöt. Rahapalkkaa ei ollut... VakO Päätöksen antopäivä: 12.11.1986Julkaistu 12.11.1986
3710/85 Työeläke rajanveto – Kotimaanliikenteen alus – Toimihenkilö Satamahinaajan konepäällikköä, konemestaria ja perämiestä oli hinaajan päällikön ohella pidettävä toimihenkilöinä kuten alan työehtosopimuksessa oli määritelty. Näin ollen heihin oli... VakO Päätöksen antopäivä: 6.11.1986Julkaistu 6.11.1986
1947/86 Päivystysvelvollisuuden pois jääminen ei ollut poikkeuksellinen syy tässä tapauksessa X oli vaatinut eläkepalkan määräämistä vuosien 1981 – 1984 eikä viimeisten neljän vuoden, vuosien 1983 – 1986, ansioiden perusteella. X:n... ELK Päätöksen antopäivä: 4.11.1986Julkaistu 4.11.1986