Ulosottokaaren muutokset on vahvistettu

Telp Default Thumbnail Image

Ulosottokaaren muutokset, joilla kevennetään erityisesti pienituloisten velallisten palkan ulosmittausta, on vahvistettu. Lainmuutokset tulevat voimaan 1.5.2023.
 

Pääasiallinen sisältö

Hallituksen esityksessä ulosottokaaren muuttamiseksi (HE 142/2022 vp) ehdotettiin ulosottokaarta muutettavaksi siten, että velalliselle annettavia vapaakuukausia lisätään. Tulorajaulosmittauksessa velalliselle annetaan ilman pyyntöä kolme vapaakuukautta vuodessa nykyisen kahden vapaakuukauden sijaan. Lisäksi tulorajaulosmittauksessa velalliselle annetaan pyynnöstä neljäs vapaakuukausi, jos jokin muu vapaakuukauden myöntämisperuste täyttyy. Velalliselle, jonka tuloista jätetään ulosmittaamatta kaksi kolmasosaa, annetaan ilman pyyntöä yksi vapaakuukausi vuodessa. Myös maksukyvyn olennainen heikkeneminen tavanomaista suurempien tulonhankkimiskulujen vuoksi lisätään lakiin perusteeksi, jonka nojalla palkasta ulosmitattaan toistaiseksi tai määrättynä aikana säännönmukaista pienempi määrä.

Lisäksi säännöstä hakijan velvollisuudesta ilmoittaa ulosottomiehelle muuttuneista tiedoista tarkennetaan ja varojen erikseen talletusta koskevaa säännöstä muutetaan siten, että erikseen tallettaminen ei enää edellytä koron kasvamista talletustilillä.

Voimaantulo

Lainmuutokset tulevat voimaan 1.5.2023.