Kunnalliseen eläkelakiin ehdotetaan muutoksia

Telp Default Thumbnail Image

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain 2 §:n muuttamisesta (

HE 19/2006 vp

)

Esityksen keskeinen sisältö

Esityksen tavoitteena on mahdollistaa sellaisten henkilöstöryhmien säilyminen kunnallisen eläkejärjestelmän piirissä, jotka toimintojen uudelleenjärjestelyissä siirtyvät sellaisen kuntien määräämisvallan piirissä olevan yhtiön palvelukseen, joka ei nykyisin voi liittyä kunnallisen eläkelaitoksen jäsenyhteisöksi.

Esityksessä ehdotetaan, että sellaiset kuntien ja kuntayhtymien määräysvallassa olevat osakeyhtiöt ja säätiöt, joiden avulla tuotetaan kuntien lakiin perustuvien tehtävien hoidon edellyttämiä palveluja sekä näitä välittömästi palvelevia toimintoja, voisivat halutessaan järjestää henkilöstölleen eläketurvan kunnallisen eläkejärjestelmän piirissä. Lakiin perustuvia palveluja sekä näitä välittömästi palvelevia toimintoja tuottavien osakeyhtiöiden ja säätiöiden lisäksi kunnallisen eläkelaitoksen jäsenyhteisöksi voisi liittyä sellainen kuntien tai kuntayhtymien määräämisvallassa oleva osakeyhtiö tai säätiö, jossa työskentelevien henkilöiden enemmistö on välittömästi ennen osakeyhtiön tai säätiön perustamista kuulunut kunnallisen eläkejärjestelmän piiriin.

Kunnallisen eläkelaitoksen jäsenyhteisön määräämisvallassa olevan osakeyhtiön tai säätiön ei olisi kuitenkaan pakko liittyä kunnallisen eläkelaitoksen jäsenyhteisöksi, vaan se voisi vaihtoehtoisesti valita myös yksityisen sektorin eläkejärjestelmän. Päätöksen jäsenyhteisöksi liittymistä koskevassa asiassa tekisi hakemuksen perusteella kunnallisen eläkelaitoksen hallitus.

Voimaantulo

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2007.

Hallituksen esityksen tilaaminen

Hallituksen esityksiä voi tilata sekä suomen- että ruotsinkielisenä Oy Edita Ab:n asiakaspalvelusta puhelimitse numerosta 020 45005 tai sähköpostitse osoitteesta

asiakaspalvelu.publishing@edita.fi

. Hallituksen esitykset löytyvät myös internetistä eduskunnan sivuilta osoitteesta

www.eduskunta.fi

.