Vuoden 2021 alusta tuli voimaan työeläkejärjestelmään suoraan tai välillisesti vaikuttavia säännösmuutoksia. Ohessa listaus merkittävimmistä muutoksista.
Työeläkeindeksi vuodelle 2021
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuoden 2021 työeläkeindeksiksi 2631.
Palkkakerroin vuodelle 2021
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuoden 2021 palkkakertoimeksi 1,465.
Elinaikakerroin vuodelle 2021
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut elinaikakertoimen vuodelle 2021. TyEL:n 82 §:ssä tarkoitettu elinaikakerroin on 0,94984.
Potilasvakuutuksen korvausjärjestelmä palautettu toissijaiseksi työeläkkeisiin nähden
Lakimuutoksilla poistetiin potilasvakuutuksesta maksettavien ansionmenetyskorvausten ensisijaisuus suhteessa työeläkejärjestelmän perhe- ja vanhuuseläkkeisiin. Tämä tarkoittaa, että työeläkejärjestelmä maksaa aina eläkkeen, ja potilasvahingon kärsineen tai edunsaajan toimeentulo muodostuu ensisijaisesti työuran aikana karttuneesta vanhuuseläkkeestä tai perhe-eläkkeestä. Potilasvakuutuksesta korvataan vain työeläkkeen yli menevä osuus.
Työeläkejärjestelmästä maksettavien työkyvyttömyyseläkkeiden ja kuntoutusetuuksien osalta potilasvakuutusjärjestelmän ensisijaisuus säilyy. Ensisijaisuus toteutetaan kuitenkin rahoituksellisesti siten, että eläkelaitoksella on oikeus saada maksamansa työkyvyttömyyseläke ja kuntoutusetuus takaisin Potilasvakuutuskeskukselta.
Eläkkeen perusteena olevat ansiot
Työntekijän eläkelain eläkkeen perusteena olevien ansioiden säännöksiin tuli vuoden 2021 alusta muutoksia. Muutokset koskevat sitä, miten työpanokseen perustuva osinko luetaan eläkkeen perusteena olevaan työansioon. Muutokset liittyvät myös työpanososinkoon ja työsuhdeoptioihin.
ETK toteuttaa muutoksista tietoiskun 18.2. kello 9.00 – 10.30. Ilmoittautuminen koulutuskalenterissa 11.2. mennessä.
Työhönpaluun edistämislain voimassaolo jatkuu 31.12.2022 asti
Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön paluun edistämisestä annetun lain voimassaoloaikaa on jatkettu vuoden 2022 loppuun. Laki on määräaikainen, koska työkyvyttömyyseläkkeen ja ansiotulojen yhteensovitukseen liittyvä lineaarista mallia koskeva hanke on vireillä.
TyEdl:n ansioraja vuonna 2021 on 837,59 euroa kuukaudessa.
EESSI-lain ja ETK:sta annetun lain muutokset
Muutokset sisältävät tarkennuksia sosiaaliturvalaitosten tehtäviin Euroopan unionin sosiaaliturvan yhteensovittamista koskevan lainsäädännön toimeenpanossa. Eläketurvakeskuksen tehtävät lisääntyivät sovellettavaa lainsäädäntöä koskevien todistusten antamisessa sekä lähetettyjen työntekijöiden poikkeuslupa-asioissa.
Muutoksia EESSI-lakiin
EESSI-lain muutoksilla on tarkennettu Kansaneläkelaitoksen tehtäviä ja vastuuta yhteyspisteen tietojärjestelmäpalvelun ylläpitäjänä huomioiden yleisestä tietosuoja-asetuksesta aiheutuvat velvoitteet. Kansaneläkelaitoksen ylläpitämän yhteyspisteen kustannuksiin liittyviä säännöksiä on tarkennettu siten, että kaikille laitoksille jaetaan osuus yhteyspisteen kiinteistä kustannuksista.
Säännöksiä laitosten tehtävistä ja toimivaltuuksista on muutettu siten, että Eläketurvakeskus ei enää toimita Suomessa asuvien henkilöiden EU-eläkehakemusprosessin yhteydessä eri toimivaltaisten laitosten aiheettomasti maksamaa etuutta koskevia vaatimuksia toisiin jäsenvaltioihin. Jokainen sosiaaliturvalaitos Suomessa hoitaa pyynnön itse ja toisen jäsenvaltion toimivaltainen sosiaaliturvalaitos maksaa takautuvan eläkkeen suoraan suomalaiselle laitokselle. Tämä on perusteltua, kun siirrytään sähköiseen tietojenvaihtoon, jonka jokainen laitos hoitaa omalta osaltaan.
ETK:n tehtäviä koskevat muutokset
Eläketurvakeskus antaa päätöksen myös poikkeuslupa-asioissa. Muutoksen tarkoituksena on yhdenmukaistaa muutoksenhakumenettely myös poikkeuslupa-asioissa siten, että Eläketurvakeskuksen antamaan päätökseen haetaan muutosta työeläkeasioiden muutoksenhalulautakunnalta ja vakuutusoikeudelta.
Myös Suomen ja Yhdysvaltojen välisen sosiaaliturvasopimuksen mukaisissa tilanteissa toimivalta poikkeusluvasta sopimiseksi siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöltä Eläketurvakeskukselle.
Eläketurvakeskuksesta annetun lain muutoksen perusteella Eläketurvakeskuksella on toimivalta antaa A1-todistus myös tilanteissa, joissa työntekijä tai yrittäjä kuuluu EU:n sosiaaliturva-asetuksen perusteella työskentelymaansa sosiaaliturvaan. Taustalla on EU:n sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista käsittelevän hallintotoimikunnan päätös siitä, että A1-todistus voidaan antaa hakemuksesta myös työskentelymaasta (ns. pääsääntötilanteissa). A1-todistus voi näissä harvinaisissa tilanteissa olla tarpeen esimerkiksi, jos toisen EU-maan sosiaaliturvaviranomainen vaatii todistuksen siitä, että henkilöön sovelletaan Suomen lainsäädäntöä. Yleisimmin A1-todistus annetaan työntekijälle hakemuksesta silloin, kun hänet lähetetään tilapäisesti toiseen maahan työskentelemään ja sosiaaliturva halutaan säilyttää lähtömaassa.
Suomen Pankin henkilöstön eläketurvan toimeenpano Kevaan
Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan henkilöstöä koskevien työeläkeasioiden toimeenpano on siirretty Kevan hoidettavaksi 1.1.2021 alkaen. Suomen Pankki ei enää tämän jälkeen toimi eläkelaitoksena. Muutoksella ei ole vaikutusta eläkkeiden rahoitukseen eikä eläke-etuuksiin. Suomen Pankki vastaa jatkossakin työntekijän työeläkevakuutusmaksun maksamisesta sekä eläkkeiden hoidon kustannuksista ja rahoituksesta.
Suomen Pankin henkilöstön eläketurvan sisällöstä säädetään jatkossa JuEL:ssa eikä enää Suomen Pankin eläkesäännössä. Suomen Pankin henkilöstön eläketurva ei kuulu jatkossakaan viimeisen eläkelaitosjärjestelyn eli ns. vilman piiriin.