Ennakkoilmoitus- ja neuvottelumenettelyn kehittämistä selvittävän työryhmän työ on päättynyt

Telp Default Thumbnail Image

Työkyvyttömyyseläkkeiden ennakkoilmoitus- ja neuvottelumenettelyn (enni-menettely) kehittämistä selvittävä työryhmä on saanut työnsä päätökseen ja julkaissut loppuraportin. Työryhmän toimikausi oli 1.9.2014 – 28.2.2015. Enni-työryhmässä oli laaja työeläkejärjestelmän edustus sekä Kelan edustus. Puheenjohtaja ja sihteeri olivat ETK:sta. Enni-työryhmän työtä ohjasi erikseen nimetty ohjausryhmä. 

Enni-menettelyn tavoitteena on ristikkäisten työkyvyttömyyseläkeratkaisujen estäminen silloin, kun työkyvyttömyyseläkettä on haettu sekä työ- että kansaneläkejärjestelmästä.

Jos enni-menettelyssä ilmoitetut kansaneläke- ja työ­eläkejär­jestelmän kan­nanotot hakijan työky­vyttömyydestä eroa­vat, on ratkaisusta neuvoteltava. Tavoitteena on, että eläkejärjestelmien ratkaisut ovat neu­vottelujen jälkeen yhden­mukaiset.

Eriävät ratkai­sut ovat mah­dol­li­sia, jos erot johtu­vat lain­säädän­nössä olevien työky­vyt­tö­myys­määri­telmien eroa­vuu­desta. Eriäviä ratkaisuja on vuosittain noin 50 – 60 kappaletta.

Enni-työssä sovittuja muutoksia

Enni-työssä on sovittu seuraavista muutoksista:

  • Enni-menettelyyn eivät kuulu työeläkelaitoksen kuntoutustukea koskevat jatkopäätökset, joissa työeläkkeen määrä on vähintään 600 euroa. Rajaa lasketaan 500 euroon 1.3.2015 lukien.
  • Kelan kuntoutustuen jatkopäätöksissä sovellettava 200 euron raja jää ennalleen. Kela voi näissä tapauksissa antaa ratkaisun itsenäisesti ilman enni-menettelyä.
  • Työkyvyttömyyseläkkeen ensimmäisissä hakemuksissa vertailuaikaa lyhennetään 1 kuukaudesta 3 viikkoon 1.10.2015 lukien. Ennakkoilmoituksen saanut laitos ei saa antaa eläkepäätöstä ennen vertailuajan päättymistä, ellei toisesta järjestelmästä ole saatu kuittausta tai ellei ratkaisusta ole neuvoteltu.
  • Jatkohakemusten 2 viikon vertailuaika jää ennalleen.
  • Ns. tiedoksiantoennit näkyvät jatkossa eläkelaitoksissa selkeästi tiedoksiantoenneinä, joita ei voi kuitata. Työeläkejärjestelmän ja Kelan kanssa on aikoinaan sovittu, että Kela antaa ennakkoilmoituksen tiedoksiantomielessä niissä jatkotapauksissa, joissa työeläkkeen määrä on alle 200 euroa ja joissa Kela voi antaa ratkaisun itsenäisesti. Näin työeläkejärjestelmä saa tiedon Kelan päätöksestä. Näiden ennakkoilmoitusten virheelliset kuittaukset ovat kuitenkin kuormittaneet Kelan virhelistoja turhaan. Enni-työryhmässä on sovittu uudesta tiedoksiantoennistä, mikä tulee käyttöön 1.12.2015 (Kelalla valmius lähettää ja vastaanottaa tiedoksiantoennejä 12.12.2015). Arekin järjestelmään lisätään uusi toimenpidekoodi (TI) tiedoksiantoenniä varten.
  • Kela ilmoittaa Santran lisätiedoissa työeläkelaitokselle tiedon, jos Kelan tekemän työeläkearviokyselyn mukaan KEL-eläkettä ei jää maksettavaksi. Eläkelaitos voi tällöin tehdä ratkaisun ilman enni-menettelyä.
  • Enni-menettelyä ei jatkossa sovelleta tapauksissa, joissa Kelan toimisto jää odottamaan ESA-ajan ylittävää lääkärinlausuntoa eikä tapaus ole käsittelyssä Kelan työkyvyttömyysasioiden ratkaisukeskuksessa.
  • Enni-ilmoituksessa on sovittu ilmoitettavaksi kuntoutustietoja järjestelmältä toiselle. Muutos perustuu 1.1.2015 voimaatulleeseen lakimuutokseen, jonka mukaan työkyvyttömyyseläkehakemuksen käsittelyn yhteydessä on tutkittava oikeus ammatilliseen kuntoutukseen.

Keskustelua enni-ilmoituksen kuntoutustermeistä syksyllä 2015

Enni-työryhmä kutsutaan syksyllä 2015 koolle keskustelemaan enni-ilmoituksessa käytettävistä kuntoutustermeistä. Kokoukseen kutsutaan myös kuntoutusasiantuntijoita ETK:sta, Kelasta ja työeläkelaitoksista.

Kokousta ennen Kelassa ja työeläkejärjestelmässä kerätään tietoa sovittujen termien toimimisesta käytännössä.

Enni-työn jatko syksyllä 2016

Ohjausryhmä kutsutaan koolle syksyllä 2016 arvioimaan nyt sovittujen tehostamismenettelyjen toimivuutta.

Ohjausryhmässä sovittiin, että ehdotukseen rajamäärien ulottamisesta myös ensimmäisiin hakemuksiin palataan syksyllä 2016. Samassa yhteydessä mietitään tarvetta selvittää mahdollisuudesta siirtyä ns. ”vihonviimeisen laitoksen periaatteeseen”, jolloin esim. työeläkkeen ollessa hyvin pieni Kelasta tulisi yksi päätös asiasta.