Yksityisillä aloilla on tietyissä tilanteissa vielä eläkeuudistuksen jälkeenkin voimassa oikeus jäädä eläkkeelle ikäluokan alinta vanhuuseläkeikää alemmassa iässä — esimerkiksi merenkulkijoiden siirtymäajan jälkeen poistuvissa alemmissa eläkei’issä. Merenkulkijan alemmassa eläkeiässä maksettavien yksityisalojen vapaakirjojen muuntamista eläkkeellesiirtymisikään koskeva sosiaali- ja terveysministeriön asetus annettiin 23.12.2016.
Myös vuoden 2016 lopussa lakkautettuun rekisteröityyn TEL-lisäeläketurvan voi liittyä oikeus jäädä peruseläketurvan mukaiselle eläkkeelle ikäluokan alinta vanhuuseläkeikää alemmassa eläkeiässä. Lisäksi henkilöillä, jotka kuuluivat eläkeuudistusta koskevan hallituksen esityksen antohetkellä 3.9.2015 vuoden 2005 eläkeuudistuksessa suojattuun vapaamuotoiseen lisäeläkejärjestelyyn, voi olla voimassa alempi eläkeikä.
Vapaakirjojen muuntaminen merenkulkijan alemmassa eläkeiässä muuttuu
Uuden kuolevuusperusteen ja muiden vakuutusmatemaattisten oletusten mukaisesti laskettujen muuntamiskertoimien perusteella on määritetty uusi yksinkertaistettu muuntamismalli merenkulkijan alemmassa eläkeiässä maksettavien vapaakirjojen muuntamiseen. Muuntamismallissa sovitetaan vakuutusmatemaattiseen varhennukseen kahden vakiovarhennusprosentin yhdistelmä. Muuntaminen aloitetaan eläkkeensaajan ikäluokan alimmasta vanhuuseläkeiästä. Vakiovarhennusprosenttina käytetään osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen ikäalueella osittaista varhennettua vanhuuseläkettä vastaavaa 0,4 prosentin kuukausittaista varhennusta. Osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen alaikärajan alapuolella varhennusprosentti on 0,25 prosenttia.
Varhennus aloitetaan ikäluokan alimmasta vanhuuseläkeiästä
Asetuksessa säädetään ikä, josta varhennusvähennyksen laskeminen aloitetaan, jos eläkkeensaajan ikäluokan alinta vanhuuseläkeikää ei ole eläkkeellesiirtymishetkellä vielä säädetty. Tämä ikä on eläkkeensaajan ikäluokkaa lähimmälle ikäluokalle säädetty alin vanhuuseläkeikä. Tämä koskee kaikkia yksityisten alojen alemmissa eläkei’issä eläkkeelle siirtyneitä henkilöitä.
Muissa yksityisten alojen alennetuissa eläkei’issä varhennusprosentti on 0,4 prosenttia
Rekisteröidyn lisäeläketurvan ja vapaamuotoisten lisäeläkejärjestelyjen suojatuissa alemmissa eläkei’issä maksettavien peruseläketurvan mukaisten eläkkeiden vähentämisestä on säädetty laissa. Vähennys on niissä 0,4 prosenttia jokaiselta kuukaudelta, jolta peruseläke alkaa ennen eläkkeensaajan oman ikäluokan alinta vanhuuseläkeikää.
Valtaosalla lisäeläkejärjestelyjen suojatun eläkeiän piirissä olevista vakuutetuista suojattu eläkeikä on matalimmillaan 63 vuotta. Osassa järjestelyistä suojattu eläkeikä on matalimmillaan 60 vuotta. Kyseisillä ikä-alueilla 0,4 prosentin vakiovarhennusvähennys toimii suhteellisen hyvin vakuutusmatemaattisia perusteita vastaavasti.
Uusi asetus kustannustenjaosta
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut myös uuden asetuksen kustannustenjaosta. Asetukseen on tehty muutoksia, jotka liittyvät vuonna 2017 voimaantulevaan eläkeuudistukseen sekä muutoksiin TEL-lisäeläketurvan kustantamisessa. TEL-lisäeläketurva siirtyy kokonaan TyEL:n ja MEL:n yhteisen tasausjärjestelmän kautta kustannettavaksi. Muutos on luonteeltaan tekninen — se ei vaikuta TEL-lisäeläketurvan ja peruseläketurvan väliseen kustannussuhteeseen.
Katso lisää:
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus eläkkeen vähentämisestä ja muuntamisesta 1428/2016
Eläkkeen vähentämisessä ja muuntamisessa käytettävistä perusteista on muistio etk.fi:ssä vakuutusmatemaattisten palveluiden kertoimet ja muistiot -sivulla