Eläketurvakeskuksen asiakaspalvelu uudistui
Asiakaspalvelumme vastaa jatkossa keskitetysti yhdestä numerosta kaikkiin ulkomaan eläkettä, ulkomaantyön vakuuttamista ja työeläkevakuuttamista sekä työeläkettä yleisesti koskeviin kysymyksiin. Samalla sähköinen...
Vakuutusoikeuden ratkaisu työnantajasta
Oikeuskäytäntö11.10.2018
Vakuutusoikeus on julkaissut päätöksen, jossa ratkaistiin kysymys työntekijän eläkelain mukaan vakuuttamisvelvollisesta työnantajatahosta. Päätöksen sisältö Asiakas (työnantaja) A:n mielestä työnantaja-asemassa olivat...
Eläkelaitos ei voi saattaa potilasvahinkoasiaa vireille perhe-eläkepäätöksellä
Etuudet10.10.2018
Potilasvakuutuskeskuksen tulkinnan mukaan työeläkelaitos voi itsenäisesti saattaa potilasvahinkoasian vireille. Pelkän perhe-eläkepäätöksen lähettäminen Potilasvakuutuskeskukseen ei kuitenkaan riitä asian vireille saattamiseksi. Perhe-eläketilanteissa...
Täydennyskerroin on vahvistettu
Rahoitus ja kustannustenjako1.10.2018
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut täydennyskertoimen arvoksi 1,24 prosenttia 1.10.2018 alkaen. TyEL-eläkelaitokset ja Merimieseläkekassa vahvistavat vanhuuseläkerahastojaan vuosittain täydennyskertoimen avulla...
Täydennyskerroin on vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut täydennyskertoimen arvoksi 1,24 prosenttia 1.10.2018 alkaen. TyEL-eläkelaitokset ja Merimieseläkekassa vahvistavat vanhuuseläkerahastojaan vuosittain täydennyskertoimen avulla...
Eläketurvakeskus voi antaa päätöksen siitä, mikä taho on työeläkevakuuttamisvelvollinen työnantaja
Vakuuttaminen28.9.2018
Eläketurvakeskus voi antaa työntekijän eläkelain (TyEL) 10 §:n nojalla päätöksen sovellettavasta työeläkelaista ja siitä, mikä taho on työeläkevakuuttamisvelvollinen työnantaja. ...
Vakuuttamisen ja valvonnan uutiskirje ilmestyi
Uutiset14.9.2018
Vakuuttamisen ja valvonnan uutiskirje lähetettiin tällä viikolla. Uutiskirjeessä on aiheina muun muassa ajankohtaisia kuulumisia YEL-valvonnasta. Lisäksi uutiskirjeessä kerromme Eläketurvakeskuksen syyskuun...

Yhteistyötä kuntoutusasioissa
Uutiset6.9.2018
Kela ja työeläkelaitokset tekevät vahvaa yhteistyötä kuntoutusasioissa. Yhteisenä tavoitteena on asiakkaan mahdollisuus palata jouhevasti työelämään ja saumaton kuntoutus useamman toimijan...