Lähetetyn yrittäjän yrittäjätoiminta päättyy EU-tilanteessa
Jos ulkomailla työskentelevän yrittäjän yrittäjätoiminta ja siten myös yrittäjän YEL-vakuutus päättyy, päättyy myös yrittäjälle myönnetyn A1-todistuksen voimassaolo YEL-vakuutuksen päättymiseen. Yrittäjän...
Yritystoiminnan samankaltaisuus Suomessa ja toisessa EU-maassa
Suomessa yrittäjätoimintaa harjoittava henkilö voi lähteä tilapäisesti tekemään samankaltaista työtä toiseen EU-maahan ja kuulua edelleen Suomen sosiaaliturvaan. Kun määritellään, onko...
Lähetetyn työntekijän paluu EU-maasta Suomeen
Kun lähetetty työntekijä palaa Suomeen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti A1-todistuksen voimassaolon päättyessä, ei paluusta tarvitse ilmoittaa Eläketurvakeskukselle. Jos työntekijä palaa Suomeen...
Lähetetyn työntekijän työsuhde päättyy EU-tilanteessa
Kun lähetetyn työntekijän työsuhde lähettävään Suomessa toimivaan työnantajaan päättyy, myönnetyn A1-todistuksen voimassaolo päättyy työoikeudellisen työsuhteen päättymispäivään. Jos työntekijä irtisanotaan esimerkiksi...
Tietojenvaihto Yhdysvaltain ja Suomen välillä
Tietojenvaihto Suomen ja Yhdysvaltain välillä Suomen ja Yhdysvaltain välisen sosiaaliturvasopimuksen (9 artikla) mukaan sopimusmaiden viranomaiset: ryhtyvät kaikkiin sopimuksen toimeenpanemiseksi tarvittaviin...
Apurahansaajat ja Yhdysvaltain sosiaaliturvasopimus
Apurahansaajaan sovelletaan lähtökohtaisesti työskentelymaan lainsäädäntöä Suomen ja Yhdysvaltain välisessä sosiaaliturvasopimuksessa ei ole määräyksiä apurahansaajista. Apurahansaajiin sovelletaan lähtökohtaisesti työntekomaan sosiaaliturvalainsäädäntöä. Enintään...
Poikkeuslupa Yhdysvaltain sosiaaliturvasopimuksen mukaan
Poikkeukset sovellettavasta lainsäädännöstä Suomen ja Yhdysvaltain toimivaltaiset viranomaiset voivat sopia poikkeuksista kaikista sovellettavaa lainsäädäntöä koskevista määräyksistä. Poikkeuksia voidaan tehdä yksittäisten...
Yrittäjät ja Yhdysvaltain sosiaaliturvasopimus
Yrittäjät vakuutetaan lähtökohtaisesti työskentelymaassa Suomen ja Yhdysvaltain välisessä sosiaaliturvasopimuksessa ei ole lähetettyjä yrittäjiä koskevia säännöksiä. Yrittäjiin sovelletaankin lähtökohtaisesti sopimuksen pääsäännön...
Yhdysvaltain sopimuksen pääperiaatteet
Sopimus voimaan 1.12.1992 Suomen ja Yhdysvaltain välinen sosiaaliturvasopimus (sopimus) astui voimaan 1.12.1992. Samaan aikaan tuli sovellettavaksi myös sopimuksen toimeenpanosta annettu...
Muutoksenhaku Israelin sosiaaliturvasopimuksessa
Toisen sopimuspuolen toimivaltaiselle laitokselle jätetty muutoksenhakukirjelmä katsotaan jätetyksi samanaikaisesti myös toisen sopimuspuolen toimivaltaiselle laitokselle (29 artikla). Esimerkki valituksesta, kun valittaja...