POSA-korotus

Työeläkkeeseen lisätty korotus kansaneläkkeen pohjaosan poistuttua vuoden 1996 alusta. Ennen vuotta 1996 voimassa olleen lain mukaan kaikille eläkkeensaajille maksettiin kansaneläkkeen pohjaosaa. Kansaneläkkeen pohjaosa otettiin työeläkkeessä huomioon siten, että se pienensi yhteensovitusrajaa. Vuoden 1996 alusta lakia muutettiin siten, että kansaneläke tuli työeläkevähenteiseksi ja pohjaosan maksaminen poistui asteittain niiltä eläkkeensaajilta, joilla työeläkkeen määrä oli niin suuri, että heillä ei enää olisi oikeutta kansaneläkkeeseen. Kansaneläkkeen pohjaosan poistuminen kompensoitiin näille eläkkeensaajille siten, että työeläkkeiden yhteensovitus tehtiin uudelleen ja uudessa yhteensovituksessa yhteensovitusrajasta poistettiin pohjaosan vähentävä vaikutus. Tarkistuksen seurauksena eläkkeensaajien työeläkkeitä korotettiin vähintään viidellä eurolla ja enintään 50 eurolla kuukaudessa (POSA-korotus). Tarkistusta koskeva laki tuli voimaan 1.1.2003 ja tarkistuksen perusteella korotettuja työeläkkeitä alettiin maksaa 1.10.2003 alkaen.