1 b § (6.6.1974/454)
Mom. 1
Luottamustoimessa olevalle henkilölle voi palkkion maksaja sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymin ehdoin järjestää ja kustantaa tämän lain vähimmäisehtojen mukaisen eläketurvan. Eläketurva järjestetään ottamalla vakuutus tämän lain mukaista toimintaa harjoittavassa eläkelaitoksessa.
Mom. 2
Luottamustoimena pidetään tätä lakia sovellettaessa tehtävää, johon henkilö on määräajaksi tai toistaiseksi valittu edustamaan tiettyä yhteisöä, henkilöpiiriä tai asiantuntemusta ja jossa tehtävässään hän ei ole työ- tai virkasuhteessa eikä toimi yrittäjien eläkelaissa (468/69) tarkoitettuna yrittäjänä.
Mom. 3
Jollei toimikautta ole sovittu tai määrätty, luottamustoimen katsotaan alkaneen sen kalenterikuukauden alusta, jolta luottamustoimeen kuuluvasta tehtävästä ensimmäisen kerran maksetaan palkkiota, sekä päättyneen sen kalenterikuukauden lopussa, jolta viimeksi on maksettu palkkiota.
Mom. 4
Luottamustoimessa olevasta henkilöstä, luottamustoimesta, eläkkeen perusteena olevasta palkkiosta, eläkkeeseen oikeuttavasta palvelusajasta luottamustoimessa ja luottamustoimeen perustuvasta eläkkeestä on soveltuvin osin voimassa, mitä tässä laissa on työntekijästä, työsuhteesta, eläkkeen perusteena olevasta palkasta,eläkkeeseen oikeuttavasta palvelusajasta ja työsuhteeseen perustuvasta eläkkeestä säädetty. Luottamustoimessa oleminen ei kuitenkaan ole esteenä vanhuuseläkkeen myöntämiselle eläkeiän täyttäneelle henkilölle.
Mom. 5
Tätä lakia ei sovelleta valtion, kuntien eikä kuntainliittojen luottamustoimiin.