Erityisen eläkeiän valinta
Laki peruskoululain 71 ja 72 §:n muuttamisesta tuli voimaan 1.7.1989. Lailla kumottiin aikaisemmat säännökset, joiden perusteella peruskoulun opettajilla oli oikeus...
Osa-aikaeläkkeen uudelleen laskeminen yleisestä palkkakehityksestä poikkeavan muutoksen perusteella
Valtion eläkelain 13 §:n 2 momentin mukaan osa-aikaeläkkeen määrä lasketaan uudelleen, jos osa-aikaeläkkeen saajan osa-aikatyön ansiotuloissa on tapahtunut muutos, joka...
Eläkkeen maksaminen sosiaalilautakunnalle; harkinnanvarainen toimeentulotuki
X:n perhe oli vuoden 1998 aikana joutunut toistuvasti turvautumaan harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen ruoan ja lääkkeiden hankkimiseksi. Sosiaalilautakunnan tekemän normilaskelman mukaan perheellä...
Kuntien eläke – Ennakkotieto – Eläkeikä
A oli hakenut kunnallisen eläkelaitoksen eläkesäännön (KES) 34 §:n mukaista ennakkotietoa painotetusta eläkeiästä. Kuntien eläkevakuutus oli todennut, että A:n virkanimike...
Työeläkelisän määräytyminen entisin perustein myönnetyssä työkyvyttömyyseläkkeessä
Kun työkyvyttömyyseläke myönnetään uuden eläketapahtuman johdosta entisin perustein, eläkkeen perusteet säilyvät entisinä. Tällöin eläkkeeseen liitettävä työeläkelisä määräytyy kuitenkin työeläkelisäsääntöjen perusteella...
Ravintolan eteisvahtimestari TEL-työsuhteessa
X oli toiminut ravintola A:n eteisvahtimestarina. Hänen ansionsa koostuivat ainoastaan palvelurahoista. Eläkelaitos katsoi työskentelyn kuuluvan TEL:n piiriin. Ravintola A valitti...
Suullinen käsittely työkyvyttömyyseläkeasiassa ja oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
VakO toimitti työkyvyttömyyseläkeasiassa suullisen käsittelyn. Kuultavina olivat valittajan lisäksi hänen asiamiehensä ja häntä hoitanut lääkäri sekä eläkelaitoksen edustajina juristi ja...
Ei oikeutta osa-aikaeläkkeeseen, koska ansiotyö ei ollut kokoaikatyötä
Oy:n palveluksessa 8.1.1979 alkaen 6 tuntia päivässä ja 30 tuntia viikossa työskennellyt X haki osa-aikaeläkettä ilmoittaen osa-aikatyön alkavan 1.11.1998. Työaika...
Työsuhde ei kuulu TEL:n piiriin, jos sen perusteella ei makseta kuukauteen palkkaa.
X:lle oli eläkelaitoksen päätöksellä myönnetty työttömyyseläke työsuhteen perusteella, jonka oli katsottu kuuluneen TEL:n piiriin ajalla 1.9.1983-1.2.1994. X vaati eläkelaitoksen päätöksen...
Eläkesovituksessa ei otettu huomioon lesken todellisia ansiotuloja
Leskeneläkettä määrättäessä eläkesovituksessa otetaan huomioon lesken ansiotyön perusteella saamat työeläkkeet.Jos leski ei vielä saa eläkettä, lesken ansiotyöhön perustuvana eläkkeenä pidetään...