Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
Henkilöt Höfner ja Elser vaativat yritykseltä Macrotron GmbH maksuja sopimuksen perusteella, jonka mukaan Höfner ja Elser avustaisivat yritystä myyntijohtajan rekrytoinnissa.
Saksalaisen Arbetsförderungsgesetz-lain (AFG) 4 §:ssä säädettiin, että saksalaisella työvoimatoimistolla Bundesanstalt für Arbeitilla (Bundesanstalt) oli yksinoikeus hoitaa työnvälitystä työnantajien ja mahdollisen uusien työntekijöiden välillä.
AFG:n 228 §:ssä säädettiin, että sakkoja voidaan määrätä kaikesta työnvälitystoiminnasta, joka rikkoo AFG:n määräyksiä.
Bundesanstaltin työnvälityksen yksinoikeudesta huolimatta, Saksassa kehittyi AFG:n määräysten vastaista liiketoiminnanjohdon edustajien työnvälitystoimintaa. Bundesanstalt julkaisi tiedotteen, jonka mukaan se oli valmis joltain osin hyväksymään rekrytointikonsulttien liiketoiminnanjohdon edustajien työnvälitystoimintaa, eikä systemaattisesti nostanut kanteita kyseisiä rekrytointikonsultteja vastaan AFG:n 228 §:n nojalla.
Suvaistevaisesta käytännöstä huolimatta, AFG:n vastainen työnvälitystoiminta rikkoi lakisääteistä kieltoa. Saksan siviililain 134 §:n mukaan, tästä seurasi, että tällaiseen työnvälitystoimintaan liittyvä oikeustoimi oli mitätön.
Pääasiassa riitautettu kysymys koski Höfnerin ja Elserin sekä toistaalta Mactrononin välillä solmitun rekrytointisopimuksen yhteensopivuutta AFG:n kanssa. Höfner ja Elser löysivät Macrotronille sopimuksen mukaisesti ehdokkaan myyntijohtajan asemaan. Ehdokas oli Saksan kansalainen ja Höfnerin ja Elserin mukaan täysin sopiva kyseiseen tehtävään. Mactrotron ei kuitenkaan palkannut ehdokasta eikä suostunut maksamaan sopimuksessa määrättyjä palkkioita Höfnerille ja Elserille.
Höfner ja Elser nostivat kanteen Macrotronia vastaan. Kanne eteni Oberlandesgerichtiin, Saksan ylempään alueelliseen tuomioistuimeen. Oberlandesgerichtin mukaan, riitautettu sopimus oli mitätön Saksan siviililain 134 § mukaan. Tuomioistuin kuitenkin katsoi, että asia tuli selvittää talousyhteisön lainsäädännön perusteella, ja esittivät yhteisön tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
- Katsotaanko henkilöstökonsulttien yritysjohtajien työnvälitys olevan Euroopan talousyhteisön vapaakauppasopimuksen (ETY-sopimus) 60 artiklan ensimmäisessä osassa tarkoitettu palvelu, ja liittykö se viranomaisvallan käyttöön sopimuksen 66 ja 55 artiklojen tarkoittamassa mielessä?
- Katsotaanko AFG:ssä säädetty yritysjohtajien työnvälityksen ehdoton kielto olevan ammatillinen sääntö, joka on perusteltu yleisellä edulla, tai monopoli, joka on perusteltu julkisen järjestyksen ja turvallisuuden perusteilla (66 artikla ja 56 artiklan 1 kohta)?
- Voiko saksalainen henkilöstökonsultti nojautua ETY-sopimuksen 7 ja 59 artikloihin koskien saksalaisten kansalaisten tarjoamista saksalaisille yrityksille?
- Yritysjohtajien työnvälitykseen liittyen, onko Bundesanstalt ETY-sopimuksen, erityisesti sen 59 artiklan, säännösten alainen, ottaen huomioon 90 artiklan 2 kohdan, ja muodostuuko yritysjohtajien työnvälitykseen liittyvä monopoli määräävän markkina-aseman väärinkäytöksi ETY-sopimuksen 86 artiklan mukaisesti?
Kolmessa ensimmäisessä kysymyksessä, kansallinen tuomioistuin tiedusteli, olivatko ETY-sopimuksen säännökset palvelujen vapaasta liikkuvuudesta esteenä kansalliselle lainsäädännölle, joka kieltää yritysjohtajien työnvälityksen yksityisiltä rekrytointikonsulttiyrityksiltä.
Neljäs kysymys koski ETY-sopimuksen 86 ja 90 artiklojen tulkintaa, ottaen huomioon yritysten ja yksinoikeudella työnvälistystä harjoittavan työvoimatoimiston kilpailusuhteen. Yhteisön tuomioistuin vastasi tähän kysymykseen ensimmäiseksi.
ETY-sopimuksen 86 ja 90 artiklojen tulkinta
Tuomioistuin tutki, katsottiinko julkiselle työnvälitystoimistolle myönnetyn yritysjohtajien työnvälitystoiminnan monopolin olevan määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä ETY-sopimuksen 86 artiklan mukaisesti, ottaen huomioon 90 artiklan 1 ja 2 kohta.
Tuomioistuin totesi, että julkinen työnvälitystoimisto on ETY-sopimuksen 85 ja 86 artikloissa tarkoitettu ”yritys”. Yritys on toimija, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta toimijan oikeudellisesta asemasta tai siitä, miten toimija on rahoitettu. Työnvälitys on taloudellista toimintaa. Eli julkinen taho, joka harjoittaa työnvälitystoimintaa on sopimuksessa tarkoitettu yritys.
ETY-sopimuksen 90 artiklan 2 kohdan mukaan, julkisiin työvoimatoimistoihin, jotka kansallisen lainsäädännön nojalla tuottavat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja, sovelletaan yhteisön kilpailusääntöjä siltä osin kuin ne eivät estä tahoja hoitamasta niille uskottuja erityistehtäviä.
86 artiklassa säädettiin, että yritys, jolla on määräävä asema yhteismarkkinoilla tai niiden olennaisella osalla, ei saa väärinkäyttää tätä asemaa tavalla, joka voi vaikuttaa kauppaan jäsenvaltioiden välillä.
90 artiklan 1 kohdan mukaan, jäsenvaltiot eivät saa julkisten yritysten tai sellaisten yritysten osalta, joille ne myöntävät erityis- tai yksinoikeuksia, antaa tai pitää voimassa mitään toimenpiteitä, jotka ovat ristiriidassa ETY-sopimuksen sääntöjen, erityisesti sen kilpailusääntöjen, kanssa.
Näin ollen, yhteisön tuomioistuin totesi, että kaikki jäsenvaltion toteuttamat toimenpiteet, joilla pidetään voimassa sellaisia tilanteita luova säädös, joissa julkinen työnvälitystoimisto ei voi välttää ETY-sopimuksen 86 artiklan rikkomista, ovat ristiriidassa sopimuksen sääntöjen kanssa.
Jäsenvaltion lainsäädäntö rikkoo 86 artiklan ja 90 artiklan 1 kohdan säännöksiä, jos yritys, jolle on myönnetty eritys- tai yksinoikeuksia, ei voi olla väärinkäyttämättä määräävää asemaansa harjoittaessaan näitä oikeuksia. Erityisesti palvelujen tarjoamisen rajoittaminen kuluttajien vahingoksi voi olla määräävän aseman väärinkäyttämistä. Tällainen rajoittaminen tapahtuu esimerkiksi silloin, kun yksinoikeutta harjoittava yritys selvästi ei ole asemassa, jossa se voisi itse tyydyttää markkinoilla vallitsevaa kyseisten toimintojen kysyntää, ja lainsäädäntö tekee mahdottomaksi sen, että yksityiset yritykset harjoittaisivat kyseistä toimintaa.
Tuomioistuin totesi lisäksi, että 86 artiklassa ja 90 artiklan 1 kohdassa säädetty jäsenvaltioiden vastuu aktivoituu siinä tapauksessa, että kyseessä oleva aseman väärinkäyttö on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kaupankäyntiin. Riittää siis, että kyseisellä toiminnalla saattaa olla tällainen vaikutus.
Tuomioistuin siis totesi vastauksena neljänteen kysymykseen, että julkiseen työnvälitystoimistoon, joka harjoittaa työnvälitystoimintaa, sovelletaan 86 artiklassa säädettyä määräävän aseman väärinkäyttämisen kieltoa siltä osin kuin tämä säännös ei estä toimistoa hoitamasta sille uskottuja erityistehtäviä. Jäsenvaltio, joka on myöntänyt kyseiselle toimistolle erityis- tai yksinoikeuden, rikkoo ETY-sopimuksen 90 artiklan 1 kohtaa, jos se luo tilanteen, jossa toimisto ei voi olla rikkomatta 86 artiklaa.
59 artiklan tulkinta
Kolmas kysymys oli, voiko saksalainen rekrytointikonsultointiyritys turvautua ETY-sopimuksen 7 ja 59 artikloihin koskien saksalaisten kansalaisten tarjoamista saksalaisille yrityksille.
Yhteisön tuomioistuin on oikeuskäytännössään toistuvasti todennut, että sopimuksen säännöksiä vapaasta liikkuvuudesta ei voida soveltaa toimintoihin, jotka kaikilta osin rajoittuvat yhteen jäsenvaltioon (esim. 52/79 Debauve [1980] ECR 833, 9 §).
Kolmanteen kysymykseen vastattiin siis kieltävästi. Näin ollen, tuomioistuin totesi, että ei ollut tarpeen vastata kahteen ensimmäiseen kysymykseen tai neljännen kysymyksen 59 artiklaan liittyvään osaan.
Lisää tietoa aiheesta:
CURIA – C-41/90 – Höfner ja Elser
Lainkohdat
ETY-sopimuksen 86 artikla ja 90 artikla