Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
Euroopan komissio vaati unionin tuomioistuinta toteamaan, että Belgian kansallinen ns. ohjelmalain 23 ja 24 § olivat yhteensoveltumattomia asetuksen N:o 883/2004 11 ja 12 artiklan ja 76 artiklan 6 kohdan, asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan sekä päätöksen N:o A1 kanssa. Belgian ohjelmalaki säätää, että Belgian sosiaaliturvaa sovelletaan tapauksissa, joissa kansallinen tuomioistuin, julkinen sosiaaliturvalaitos tai sosiaaliturvatarkastaja toteaa väärinkäyttöä eurooppalaisten yhteensovittamisasetuksien soveltamisessa.
Komission mukaan, nämä lainkohdat ovat ristiriidassa yllä mainittujen EU-lainsäädännön lainkohtien kanssa, koska Belgian lainsäädännön nojalla kansalliset viranomaiset voivat yksipuolisesti päättää, ilman asetuksessa määrättyä vuoropuhelu- ja sovittelumenettelyn noudattamista, että lähetetty työntekijä liittyisi kansalliseen sosiaaliturvalainsäädäntöön, vaikka työntekijä kuuluisi toisen jäsenvaltion sosiaaliturvan piiriin toisesta valtiosta myönnetyn A1-todistuksen perusteella.
Belgia vetosi siihen, että asetukset mahdollistavat sen, että oikeuslain 23 ja 24 § kaltaisia yksipuolisia toimenpiteitä voidaan toteuttaa, jos jäsenvaltiot katsovat, että EU-lainsäädännön asetusten soveltaminen johtaisi petoksiin ja oikeuden väärinkäyttöön. Komissio nosti kanteen unionin tuomioistuimeen.
Unionin tuomioistuin totesi arvioinnissaan, että asetuksen 883/2004 säännöksissä pyritään ensisijaisesti varmistamaan, että henkilöt, joihin asetusta sovelletaan, kuuluvat pelkästään yhden jäsenvaltion sosiaaliturvaan. Asetuksen 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa säädetään, että lähetettyyn työntekijään sovelletaan sen jäsenvaltion sosiaaliturvalainsäädäntöä, jossa työntekijän työnantaja harjoittaa tavallisesti toimintaa, jos kyseisen valtion toimivaltainen viranomainen on myöntänyt kyseisen todistuksen.
Asetuksen 987/2009 5 artiklan 1 kohdassa säädetään, että muiden jäsenvaltioiden on hyväksyttävä A1-todistus tai muu vastaava asiakirja, joka on myönnetty toisesta jäsenvaltioista, ellei sitä ole peruttu tai mitätöity. Tapauksissa, joissa asetuksen tulkinnassa tai soveltamisessa ilmenee vaikeuksia, jäsenmaiden tulee käyttää asetuksen 883/2004 76 artiklassa säädettyä vuoropuhelu- ja sovittelumenettelyä.
Olisi yllä mainittujen säännösten sekä unionin vilpittömän yhteistyön periaatteen vastaista, että jäsenvaltiolla olisi kansallinen säännös, jonka nojalla valtion omat viranomaiset voisivat yksipuoleisesti päättää, että toisen valtion myöntämät todistukset eivät sido niitä.
Todistuksen myöntäneen laitoksen on myös tarkasteltava uudelleen todistusten antamisen perusteltavuutta niissä tapauksissa, joissa toimivaltainen laitos valtiossa, johon työntekijät ovat lähetetty, kyseenalaistaa todistuksen perusteina olevien tosiseikkojen paikkansapitävyyttä. Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, sen voi saattaa hallintotoimikunnalle käsiteltäväksi.
Laitoksen, joka vaatii vuoropuhelu- ja sovittelumenettelyssä todistuksien myöntämisen uudelleenarviota, tulee esittää todistuksen myöntäneelle laitokselle konkreettisia seikkoja, joiden perusteella todistukset tulee uudelleenarvioida. Ellei laitos, joka on myöntänyt todistukset, ryhdy arviointiin kohtuullisen määräajan sisällä, näihin seikkoihin voi vedota kansallisessa oikeudenkäynnissä. Siinä tapauksessa kansallinen tuomioistuin voi sivuuttaa kyseiset ei-perustellut A1-todistukset.
Jäsenvaltioiden välisten erimielisyyksien selvittämismenettelyä on noudatettava myös tilanteissa, joissa A1-todistusten myöntämisen perusteluissa on käynyt ilmeinenkin virhe.
Tuomioistuin siis katsoi, että Belgian kansallinen lainsäädäntö ei soveltunut yhteen EU-asetusten kanssa.
Lisää tietoa aiheesta:
Lainkohdat
Asetus (EY) N:o 883/2004 11 artikla, 12 artikla sekä 76 artiklan 6 kohta Asetus (EY) N:o 987/2009 5 artikla