Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
Italialainen tuomioistuin oli antanut yritystä Cisalia vastaan maksamismääräyksen, jonka mukaan yrityksen tulisi maksaa Italian kansalliselle työtapaturmista vastaavalle vakuutuslaitokselle (INAIL) johtaja-omistaja Battistelloa koskevia vakuutusmaksuja. Määräyksen mukaan, hänelle olisi pitänyt ottaa Italian lainsäädännön asetuksen 1124 4 §:n mukaisen työtapaturmavakuutuksen puunjalostustöitä tekevänä käsityöläisenä, joka harjoitta yksityisyrittäjänä käsiteollisuustoimintaa.
Battistellolla oli työtapaturmavakuutus yksityisessä vakuutusyhtiössä. Cisalin mukaan, Italian lainsäädännön säännökset, joiden mukaan hänellä oli velvollisuus ottaa työtapaturmavakuutuksen myös INAILilta, olivat yhteisön kilpailuoikeuden vastaisia. Yrityksen mukaan, säännökset pitivät perusteettomasti voimassa INAILin hyväksi monopolin, joka johti siihen, että INAIL käytti määräävää markkina-asemaansa väärin.
Italian kansallinen tuomioistuin esitti asiaa koskien yhteisön tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
- ”Onko EY 81 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa tarkoitetuksi yritykseksi katsottava INAILin kaltainen voittoa tavoittelematon yleinen vakuutuslaitos, jolle on annettu tehtäväksi hallinnoida liiketaloudellisten kannattavuusperusteiden mukaisesti monopolin perusteella vakuutusjärjestelmää, joka koskee työtapaturmiin ja ammattitauteihin liittyviä riskejä ja johon kuuluminen on pakollista, kun tässä järjestelmässä myönnetään etuuksia osittaisen automaattisuuden periaatteen mukaisesti (jolla taataan toisen lukuun työskentelevien työntekijöiden vakuutusturva mutta ei itsenäisten ammatinharjoittajien vakuutusturvaa — vuoden 1998 jälkeen), vaikka työnantaja ei olisikaan maksanut vakuutusmaksuja, ja lasketaan vakuutusmaksut sen riskiluokan perusteella, johon vakuutetun työskentelyn katsotaan kuuluvan[?]
- Mikäli vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myöntävä, onko vastoin EY 86 ja EY 82 artiklaa se, että edellä mainittu julkinen vakuutuslaitos vaatii vakuutusmaksua myös silloin kun asianomainen henkilö, itsenäinen ammatinharjoittaja (käsityöläinen), on jo vakuutettu yksityisessä vakuutusyhtiössä saman vakuutustapahtuman varalta, jonka se vakuutusturva kattaisi, jonka hän saisi liittymällä kyseisen laitoksen vakuutusjärjestelmään?”
Yhteisön tuomioistuin vastasi ensin INAILin väitteeseen, että asiaa ei voinut ottaa tutkittavaksi, ja totesi että yhteisön tuomioistuimella oli toimivalta tutkia asiaa.
Ensimmäinen kysymys
Kansallinen tuomioistuin kysyi, jos INAILin kaltainen laitos, jolle on annettu tehtäväksi hallinnoida vakuutusjärjestelmää työtapaturmien ja ammattitautien osalta, oli perustamissopimuksen 85 ja 96 artikloissa tarkoitettu yritys.
Yhteisön oikeuskäytännöstä käy ilmi, että kilpailusäännöksissä tarkoitettu ”yritys” on taho, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta sen oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta. Taloudellinen toiminta on kaikki toiminta, jossa tavaroita tai palveluja tarjotaan tietyillä markkinoilla.
Tuomioistuin totesi ensin, että yhteisön oikeus ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan säätää sosiaaliturvajärjestelmistään, ja lisäksi, että työtapaturmien ja ammattitautien vakuutusturva on pitkään ollut osa jäsenvaltioiden väestölleen takaamaa sosiaaliturvaa.
Tuomioistuin totesi myös, että riidanalaisella vakuutusjärjestelmällä pyrittiin sosiaaliseen tavoitteeseen. Sen tarkoituksena oli taata vakuutusturva työtapaturmien ja ammattitautien osalta itsenäisille ammatinharjoittajille, jotka harjoittivat ”riskialtista toimintaa” ilman, että kyseinen turva oli riippuvainen henkilön tai työnantajan mahdollisesta tuottamuksesta. Lisäksi vakuutusjärjestelmän etuudet maksettiin, vaikka vaadittuja maksuja ei olisikaan suoritettu.
Vakuutusjärjestelmän sosiaalinen päämäärä ei itsessään estä sitä, että sen toimintaa pidettäisiin taloudellisena toimintana. Tuomioistuin korosti kahta seikkaa tähän liittyen.
Ensinnäkin kyseessä olevassa vakuutusjärjestelmässä noudatettiin yhteisvastuuperiaatetta. Se rahoitettiin vakuutusmaksuilla, joiden määrä ei järjestelmällisesti suhteutettu vakuutetun riskiin. Maksujen määrällä oli enimmäisraja, riippumatta harjoitetun toiminnan riskin korkeudesta, ja ne laskettiin ei pelkästään riskin, vaan myös vakuutetun tulojen perusteella. Toisaalta suoritettujen etuuksien määrää ei välttämättä suhteuduttu vakuutetun tuloihin. Maksettavilla etuuksilla oli sekä ylä- että alaraja. Siten suoritettujen vakuutusmaksujen ja maksettujen etuuksien välillä ei ollut suoraa yhteyttä; työntekijät, joilla oli korkeat palkat, kantoivat yhteisvastuun matalatuloisien työntekijöiden kanssa.
Toiseksi valtio valvoi INAILin toimintaa, maksettavien etuuksien määrä vahvistettiin laissa ja etuudet oli maksettava perityistä maksuista tai INAILin investointien taloudellisista tuloksista riippumatta.
Nämä seikat huomioiden tuomioistuin totesi, että INAIL täytti yksinomaan sosiaalista tehtävää eikä sen toimintaa voitu pitää kilpailuoikeudessa tarkoitettuna taloudellisena toimintana. Siten laitos ei ollut perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklassa tarkoitettu yritys ja ensimmäiseen kysymykseen vastattiin kieltävästi.
Toinen kysymys
Koska ensimmäiseen kysymykseen vastattiin kieltävästi, toiseen kysymykseen ei ollut tarve vastata.
Lisää tietoa aiheesta
CURIA – C-218/00- Cisal v. INAIL
Lainkohdat
Perustamissopimuksen 85 ja 96 artiklat