Ennakkoratkaisupyyntö – Sosiaaliturva – Sovellettavan lainsäädännön määrittäminen – Asetus (ETY) N:o 1408/71 – 13 artiklan 2 kohdan a alakohta – 14 artiklan 2 kohta – Kahden tai useamman jäsenvaltion alueella tavallisesti työskentelevä henkilö – Yksi ainoa työsopimus – Työnantaja, joka on sijoittautunut jäsenvaltioon, jossa työntekijä asuu – Työskentely yksinomaan muissa jäsenvaltioissa – Eri jäsenvaltioissa peräkkäisinä ajanjaksoina suoritettu työ – Edellytykset

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Asianomainen työntekijä oli Puolassa asuva Puolan kansalainen, joka työskenteli Formatin palveluksessa määräaikaisen työsopimuksen perusteella 20.19.2006-31.12.2009. Formatin kotipaikka on Puolassa.

Työntekijä työskenteli Formatin lukuun Ranskassa 23.10.2006 alkaen, Yhdistyneessä kuningaskunnassa 5.11.2007-6.1.2008, ja tämän jälkeen taas Ranskassa 7.1.2008 alkaen.

Puolan sosiaalivakuutuslaitos kieltäytyi myöntämästä työntekijälle E 101-todistusta, jonka mukaan hän kuuluisi Puolan sosiaaliturvaan ajalla 23.12.2007-31.12.2009. Format ja työntekijä valittivat päätöksestä. Varsovan ylioikeus katsoi, että kyseessä ei ollut ”kahden tai useamman jäsenvaltion alueella tavallisesti työskentelevä henkilö”, joten häneen ei sovellettu asetuksen 1408/71 14 artiklan 2 kohtaa. Työntekijä oli työskennellyt kussakin valtiossa useita kuukausia ja työskenteli täten kansallisen tuomioistuimen mukaan todellisuudessa tavallisesti yhden jäsenvaltion alueella. Tämän vuoksi hän kuului asetuksen 1408/71 artiklan 13 artiklan 2 kohdan a alakohdan soveltamisalaan.

Format valitti ratkaisusta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.

Tämä tuomioistuin katsoi, että kyseinen tilanne erosi unionin ja yhteisöjen tuomioistuimien edeltävistä ratkaisuista. Tuomioistuimet olivat aiemmin katsoneet (C-115/11 sekä Hakenberg 15/73), että tapauksissa, joissa työntekijä työskenteli peräkkäin kahdessa eri jäsenvaltiossa kahden eri työsopimuksen nojalla, kyseessä ei ollut työskentelyä tavallisesti kahden tai useamman jäsenvaltion alueella.

Tässä tapauksessa kyseessä oli kuitenkin henkilö, joka työskenteli yhden ainoan työsopimuksen nojalla kahden toisiaan välittömästi seuraavan ajanjakson ajan kahden eri jäsenvaltion alueella. Tuomioistuin esitti unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

Jos henkilö työskentelee yhden ja saman työsopimuksen nojalla vähintään kahden jäsenvaltion alueella toisiaan välittömästi seuraavina, muutaman kuukauden pituisina ajanjaksoina, onko kyseessä kahden tai useamman jäsenvaltion alueella tavallisesti työskentelevä henkilö?

Kysymys siis oli, sovelletaanko henkilöön asetuksen 1408/71 artiklan 14 kohtaa 2, eli työskentelikö hän tavallisesti kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa.

Unionin tuomioistuin totesi, että työskentelyn luonteen arvioinnissa on huomioitava työskentelyjaksojen kesto sekä työsopimuksessa määritelty palkkatyön luonne. Tässä tapauksessa ratkaisupyynnössä ei täsmennetty, mitä työsopimuksessa oli sovittu työskentelypaikasta. Työskentelyajoista kuitenkin ilmeni, että asianomainen oli työskennellyt Ranskassa 23.10.2006 alkaen, sitten Yhdistyneessä kuningaskunnassa 5.11.2007-6.1.2008, ja sitten jälleen Ranskassa 7.1.2008 alkaen. Eli työsopimuksen aikana asianomainen oli tehnyt lähes kaiken työnsä yhden jäsenvaltion, Ranskan, alueella. Noin 13 kuukauden pituisten työskentelyjaksojen välillä hän työskenteli noin kaksi kuukautta toisessa jäsenvaltiossa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Asetuksessa N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohdassa ei aseteta aikarajoja työskentelyjaksoista eri jäsenvaltioissa, mutta tuomioistuimen oikeuskäytännöstä käy ilmi, että jos henkilön työskentely yhden ainoan jäsenvaltion alueella muodostaa kyseisen henkilön kannalta ”tavallisen järjestelmän”, häntä ei voi pitää kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa tavallisesti työskentelevänä.

Asetuksen N:o 1408/71 13 artiklan 2 kohdan a alakohdassa määritellään se yleinen periaate, että työntekijä on sen jäsenvaltion lainsäädännön alainen, jossa hän työskentelee. Asetuksen 14 artiklan 2 kohta on poikkeus tästä pääsäännöstä. Tuomioistuin huomioi, että asetuksen 14 artiklan 1 kohdan a alakohdassa on säädetty toinen poikkeus, siinä tapauksessa, että työntekijä lähetetään lyhyeksi ajaksi ja tilapäisesti, korkeintaan 12 kuukaudeksi, toiseen jäsenvaltioon.

Tuomioistuin totesi, että tästä seuraa, että säännösten johdonmukainen tulkinta edellyttää, että henkilö, joka peräkkäisten työskentelyjaksojen aikana työskentelee eri jäsenvaltioissa, katsotaan työskentelevän tavallisesi kahden tai useamman jäsenvaltion alueella, jos yhtäjaksoisten työskentelyjaksojen kesto kussakin valtiossa ei ylitä 12 kuukautta.

Tuomioistuin totesi siis kyseessä olevassa tapauksessa, että työntekijään, joka työskentelee saman työsopimuksen nojalla useiden peräkkäisten kuukausien aikana useassa jäsenvaltiossa ei sovelleta asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohtaa siinä tapauksessa, että hänen yhtäjaksoiset työskentelyjaksonsa kussakin jäsenvaltiossa ylittävät 12 kuukautta.

Lisää tietoa aiheesta:

CURIA C-879/19

Lainkohdat

Asetus (ETY) N:o 1408/71, 13 artiklan 2 kohdan a alakohta ja 14 artiklan 2 kohta