Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
TE, puolalainen yrittäjä, oli tehnyt Puolaan sijoittuneen yhtiön kanssa sopimuksen, jonka mukaan hänen oli määrä suorittaa tiettyjä palveluja Ranskassa 22.8.2016 alkaen työn alla olevan hankkeen päättymiseen saakka. ZUS, Puolan sosiaaliturvaviranomainen, myönsi sopimuksen perusteella TE:lle A1-todistuksen asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 2 kohdan nojalla. Kyseinen lainkohta koskee yrittäjätoiminnan harjoittamista samanaikaisesti tai vaihtelevasti kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa.
ZUS harkitsi viran puolesta todistuksen myöntämisen jälkeen asian uudelleen ja totesi, että TE harjoitti kyseessä olevana aikana toimintaa pelkästään Ranskassa. Tämän vuoksi ZUS peruutti myöntämänsä A1-todistuksen ja totesi, että kyseessä olevaan työskentelyyn sovelletaankin asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan a alakohtaa. Tämän lainkohdan mukaan, henkilö on sen jäsenvaltion lainsäädännön alainen, jossa hän on palkkatyössä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana. ZUS totesi tämän mukaan, että kyseessä olevaan työskentelyyn ei sovelleta Puolan lainsäädäntöä. ZUS totesi myös, että koska tässä tapauksessa ei sovelleta asetuksen N:o 883/2004 13 artiklaa vaan 11 artiklaa, se teki päätöksen ilman, että ryhtyi asetuksen N:o 987/2009 16 artiklassa määriteltyyn yhteensovittamismenettelyyn Ranskan toimivaltaisen laitoksen kanssa.
TE valitti päätöksestä puolalaiseen tuomioistuimeen. Hän katsoi yhtäältä, että hän ei kyseisenä aikana työskennellyt pelkästään yhdessä jäsenvaltiossa, joten työskentelyyn tulisi soveltaa asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 2 kohtaa, ja toiselta, että asetuksen N:o 987/2009 15 ja 16 artiklassa säädelty yhteensovittamismenettely, johon ZUS ei ryhtynyt, on pakollinen määritettäessä sovellettavaa lainsäädäntöä. TE vaati, että ZUS aloittaisi yhteensovittamismenettelyn Ranskan valtion kanssa oikeuskäsittelyn aikana. ZUS kieltäytyi, koska katsoi, ettei menettelyn aloittaminen ollut perusteltua. Välttääkseen tilanteen, jossa TE:hen ei sovelleta mitään sosiaaliturvalainsäädäntöä, Puolan tuomioistuin määräsi, että häneen sovelletaan Puolan lainsäädäntöä riidanalaisen jakson aikana.
ZUS valitti tuomiosta Puolan ylimpään tuomioistuimeen saakka. Kyseinen tuomioistuin esitti Euroopan unionin tuomioistuimelle kaksi ennakkoratkaisukysymystä:
- Jos jäsenvaltion laitos on myöntänyt A1-todistuksen ja oma-aloitteisesti, ilman asianomaisen jäsenvaltion pyyntöä, aikoo peruuttaa/kumota tai mitätöidä annetun todistuksen, onko kyseinen laitos velvollinen ryhtymään sovittelumenettelyyn asetuksen N:o 987/2009 6 ja 16 artiklan periaatteiden mukaisesti?
- Onko sovittelumenettely toteutettava ennen todistuksen peruuttamista/kumoamista tai mitätöimistä, vai ovatko kyseiset ratkaisut asetuksen N:o 987/2009 16 artiklan 2 kohdan mukaisesti väliaikaisia, jotka tulevat lopullisiksi, jos toinen laitos ei esitä varaumia tai erilaista näkemystä?
Unionin tuomioistuin totesi, että jäsenvaltioiden laitokset voivat peruuttaa myönnetyn todistuksen omatoimisesti, ilman toisen asianomaisen laitoksen pyyntöä. Tuomioistuin totesi myös, että unionin vilpittömän yhteistyön ja keskinäisen luottamuksen periaatteiden noudattaminen edellyttää sitä, että laitokset, jotka myöntävät A1-todistukset, tutkivat huolellisesti ne tosiseikat, joihin todistuksen myöntäminen perustuu.
Koska kyseiset tiedot ja tosiseikat kuitenkin voivat muuttua tai osoittautua myöhemmin virheellisiksi, laitosten pitää pystyä peruuttamaan todistus siinä tilanteessa, että se osoittautuu olevan asetuksen N:o 883/2004 säännösten vastainen.
Tuomioistuin totesi jatkoksi, että vaikka asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan mukaan laitosten on tehtävä vuoropuhelu siinä tilanteessa, että toinen kuin todistuksen myöntänyt laitos pyytää todistuksen peruuttamista, asetuksessa ei ole säännöksiä menettelystä siinä tapauksessa, että todistuksen myöntänyt laitos peruuttaa todistuksen omatoimisesti.
Vuoropuhelu- ja sovittelumenettelyä käytetään siinä tapauksessa, että kahden tai useamman jäsenvaltion laitosten välillä on erimielisyyksiä. Menettelyä siis tulee käyttää, jos toinen kuin todistuksen myöntänyt laitos kyseenalaistaa todistuksen pätevyyden tai niiden tosiseikkojen paikkansapitävyyden, joiden perusteella todistus on myönnetty.
Jos laitos peruuttaa todistuksen viran puolesta omatoimisesti, tämä ei johdu siitä, että laitosten välillä olisi erimielisyyksiä, vaan siitä, että laitos on suorittanut velvollisuutensa mukaiset tarkastukset ja todennut, että todistus ei vastaa säännöksiä.
Näin ollen, tuomioistuin totesi, että A1-todistuksen antanut laitos voi peruuttaa todistuksen viran puolesta sillä perusteella, että todistuksen sisältämät tiedot ovat virheellisiä, ilman, että aloittaa ensin vuoropuhelu- ja sovittelumenettelyä asianomaisen jäsenvaltioiden toimivaltaisten laitosten kanssa.
Lisää tietoa aiheesta:
Lainkohdat
Asetus (EY) N:o 987/2009 5, 6 ja 16 artikla