Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
Yritys Albany International BV (jäljempänä Albany) kieltäytyi maksamasta eläkevakuutusmaksuja eläkekassalle Stiching Bedrijfspensioenfonds Textielindustrie (jäljempänä Bedrijfspensioenfonds) vuodelta 1989 sillä perustella, että pakollinen eläkekassaan kuuluminen oli Albanyn mukaan ristiriidassa EY:n perustamissopimuksen 3 artiklan 1 kohdan g alakohdan sekä perustamissopimuksen 85, 86 ja 90 artiklan kanssa.
Alankomaiden BPW-laissa säädettiin pakollisesta kuulumisesta toimialakohtaiseen eläkekassaan. Sen 1 §:än 1 momentin b alakohdassa säädetiin, että ’toimialakohtainen eläkekassa’ on tietyn toimialan eläkekassa, ”johon kerätään varoja joko yksinomaan sellaisia henkilöitä varten, jotka ovat työntekijöitä tällä toimialalla, taikka tämän lisäksi myös sellaisia henkilöitä varten, jotka työskentelevät tällä toimialalla muusa ominaisuudessa kuin työntekijänä”. Bedrijfspensioenfonds oli BPW-lain mukaisesti perustettu tekstiiliteollisuuden eläkekassa.
Albany oli vuonna 1981 ottanut Bedrijfspensioenfondsin pakollisen vakuutuksen lisäksi työntekijöilleen lisävakuutuksen, koska tämän mielestä Bedrijfspensioenfondsin vakuutuksen kiinteä eläkemäärä ei ollut tarpeeksi vahva. Vuonna 1989 Bedrijfspensioenfonds kuitenkin muutti järjestelmäänsä, minkä myötä työntekijät saivat eläkkeen, jonka suuruus oli samankaltainen kuin Albanyn ottama lisävakuutuksen mukainen eläke.
Albany pyysi Alankomaiden lainsäädännön mukaisesti vapautusta eläkekassaan kuulumisesta, jonka Bedrijfspensioenfonds ei myöntänyt. Albany nosti kanteen kansalliseen tuomioistuimeen muun muassa yllä mainittujen yhteisön lainkohtien perusteella. Kansallinen tuomioistuin esitti yhteisön tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1. Onko [BPW:n] 1 §:n 1 momentin b alakohdan mukainen toimialakohtainen eläkekassa EY:n perustamissopimuksen 85, 86 tai 90 artiklassa tarkoitettu yritys?
2. Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myöntävä, onko päätös siitä, että teollisuusyritysten on kuuluttava eläkekassaan, sellainen jäsenvaltion toimenpide, joka estää yrityksiin sovellettavien kilpailusääntöjen tehokkaan vaikutuksen?
3. Jos toiseen kysymykseen on vastattava kieltävästi, voiko pakollinen kuuluminen olla ristiriidassa perustamissopimuksen 90 artiklan kanssa muiden olosuhteiden perusteella, ja jos näin on, mitä tällaiset olosuhteet ovat?”
Tuomioistuin käsitteli ensin Alankomaiden ja Ranskan hallitusten sekä komission epäilykset siitä, oliko tuomioistuimella toimivalta vastata kysymyksiin, ja totesi että oli. Tuomioistuin käsitteli tämän jälkeen ensimmäiseksi toisen ennakkoratkaisukysymyksen.
Toinen kysymys
Kansallinen tuomioistuin tiedusteli, kielletäänkö perustamissopimuksen 3 artiklan g alakohdassa sekä EY:n perustamissopimuksen 10 artiklassa ja perustamissopimuksen 85 artiklassa se, että viranomaiset tekevät tiettyjen toimialojen etujärjestöjen hakemuksien perusteella päätöksen, jonka mukaan toimialakohtaiseen eläkekassaan kuuluminen on pakollista.
Tuomioistuin tutki, estääkö 85 artikla sen, että tietyn toimialan etujärjestöt päättävät kollektiivisella sopimuksellaan perustaa tämän toimialan osalta yhden ainoan eläkekassan ja pyytävät viranomaisia tekemään tähän eläkekassaan kuulumisen pakolliseksi kaikille toimialan työntekijöille.
85 artiklan 1 kohdassa kielletään sellaiset yritysten väliset sopimukset, yhteenliittymien päätökset ja yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, ja jonka tarkoituksena tai seurauksena on se, että kilpailu yhteismarkkinoilla estyy, rajoittuu tai vääristyy. 85 artiklan 2 kohdassa säädetään siitä, että tämänkaltaiset sopimukset ja päätökset ovat mitättömiä.
Tuomioistuin totesi myös, että yhteisön toimintaan ja tavoitteisiin kuuluu muun muassa elin- ja työolosuhteiden parantaminen ja riittävä sosiaalinen suojelu, työmarkkinaosapuolten välinen vuoropuhelu sekä korkean ja kestävän työllisyystason ja työmarkkinoilta syrjäytymisen torjuminen.
Vaikka etujärjestöjen välisillä kollektiivisilla sopimuksilla on luonnostaan tiettyjä kilpailua rajoittavia vaikutuksia, 85 artiklan soveltaminen tilanteisiin, joissa etujärjestöt pyrkivät yhteistyössä löytämään keinoja työllisyyden ja työehtojen parantamiseksi, vaarantaisi niitä sosiaalisia päämääriä, joihin sopimuksilla pyritään.
Tämän vuoksi perustamissopimuksen tarkoituksen- ja johdonmukainen tulkinta osoittaa, että sopimukset, jotka työmarkkinaosapuolet ovat tehneet yllä mainittujen sosiaalisten päämäärien saavuttamiseksi, eivät luonteensa ja kohteensa takia kuulu perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Pääasiassa kyseessä oleva sopimus oli tehty kollektiivisen sopimuksen muodossa etujärjestöjen kollektiivisten neuvottelujen tuloksena, ja sen perusteella perustetun pakollisen lisäeläkejärjestelmän tavoitteena oli taata tietty eläkkeiden taso kaikille kyseisen toimialan työntekijöille. Sen tarkoituksena oli siis parantaa työntekijöiden työstä saatavaa vastiketta. Näin ollen, tuomioistuin totesi, että sopimus luonteestaan ja tarkoituksestaan johtuen ei kuulunut 85 artiklan 1 kohdan soveltamistalaan.
Näin ollen ei myöskään ollut kyse tilanteesta, jossa valtio on toteuttanut sellaisen määräyksen, joka määräisi yrityksiä ryhtymään 85 artiklan vastaisiin järjestelyihin tai suosisi tällaisia järjestelyjä.
Tuomioistuin totesi täten, että viranomaisen päätös siitä, että toimialakohtaiseen eläkekassaan kuuluminen oli pakollista, ei ollut kielletty 3 artiklan g alakohdassa tai 85 artiklassa.
Ensimmäinen kysymys
Kansallinen tuomioistuin kysyi, onko kyseessä oleva eläkekassa 85 artiklassa tarkoitettu yritys. Yhteisön tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan, 85 artiklassa tarkoitettu ”yritys” on sellainen taho, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta (ks. mm. asia C-41/90, Höfner ja Elser). Lisäksi oikeuskäytännöstä ilmenee, etteivät tiettyjen yhteisvastuuperiaatteeseen perustuvien pakollisten sosiaaliturvajärjestelmien hallinnoinnista vastaavat laitokset ole 85 artiklassa tarkoitettuja yrityksiä. Toisaalta se, että laitos ei tavoittele voittoa tai että laitoksen tavoittelema päämäärä on sosiaaliluonteinen, ei itsessään tarkoita, ettei laitos harjoittaisi taloudellista toimintaa (asiat C-159/91 ja C-160/91, Poucet ja Pistre).
Tässä tapauksessa, kyseessä oleva toimialakohtainen eläkekassa määritti itse vakuutusmaksujen ja etuuksien suuruuden sen perusteella, millaisia taloudellisia tuloksia eläkekassa on saavuttanut sijoitustoiminnassaan, jonka osalta se on vakuutusyhtiöiden tavoin Verzekeringskamerin valvonnan alainen. Poucet ja Pistressä mainitut sosiaaliturvajärjestelmien laitokset, joihin ei sovellettu 85 artiklaa, maksoivat kaikille edunsaajilleen samanlaisia, laissa vahvistettuja, vakuutusmaksujen määrästä riippumattomia etuuksia. BPW:ssä on lisäksi säännöksiä siitä, missä tilanteissa yrityksille on myönnettävä vapautukset eläkekassaan kuulumisesta. Nämä tilanteet riippuvat siitä, miten yritykset ovat vakuuttaneet työntekijänsä yksityisissä vakuutusyhtiöissä.
Tästä seuraa, että toimialakohtainen eläkekassa harjoittaa taloudellista toimintaa, jossa se kilpailee vakuutusyhtiöiden kanssa. Näin ollen, yhteisön tuomioistuin totesi, että kyseessä oleva eläkekassa oli 85 artiklassa tarkoitettu yritys.
Kolmas kysymys
Kansallinen tuomioistuin tiedusteli, kielletäänkö perustamissopimuksen 86 ja 90 artiklassa se, että viranomaiset antavat eläkekassalle yksinoikeuden hallinnoida lisäeläkejärjestelmää tietyn toimialan osalta.
Yhteisön tuomioistuin totesi, että koska viranomainen oli tehnyt päätöksen siitä, että eläkekassaan kuuluminen oli pakollista, kyseessä oli yritys, jolle viranomaiset ovat antaneet yksinoikeuksia 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Lisäksi, koska yrityksellä oli lakiin perustuva monopoli yhteismarkkinoiden merkittävällä osalla, sen katsottiin olevan määräävässä markkina-asemassa 86 artiklassa tarkoitetulla tavalla.
Jäsenvaltio rikkoo näissä määräyksissä säädettyä kieltoa siinä tapauksessa, että yritys syyllistyy merkittävän markkina-asemansa väärinkäyttöön pelkästään käyttäessään sille myönnettyjä yksinoikeuksia, tai jos oikeuksien voidaan olettaa johtavan tilanteeseen, jossa yritys joutuu väärinkäyttämään asemaansa.
Yksinoikeus tässä tapauksessa tarkoitti, että vaikka yritys voisi ottaa eläkekassan vakuutuksen lisäksi toisen vakuutuksen yhtiöltä, yrityksen on joka tapauksessa pakko kuulua myös toimialan eläkekassan vakuutukseen. Tämä kilpailun rajoittaminen johtui suoraan toimialan eläkekassalle myönnetystä yksinoikeudesta. Kysymys oli täten, jos tämä rajoitus oli perusteltavissa 90 artiklan 2 kohdan myötä siksi, että kyseessä oli toimenpide, joka oli välttämätön eläkekassalle asetetun yleisen edun mukaisen sosiaalisen erityistehtävän hoitamiseksi.
90 artiklan 2 kohdassa säädetään, että yrityksiin, jotka tuottavat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja, sovelletaan kilpailusääntöjä siltä osin kuin ne eivät estä yrityksiä hoitamasta niille uskottuja erityistehtäviä.
Toimialan eläkekassan toiminta ja kilpailukyky oli muihin vakuutusyhtiöihin verrattuna rajoitettu, mm. koska sen hallinnoima lisäeläkejärjestelmä perustui yhteisvastuuperiaatteeseen. Vakuutusmaksujen suuruus ei riippunut riskin suuruudesta; eläkekassan oli hyväksyttävä kaikki työntekijät ilman edeltävää terveystarkastusta; eläkettä kertyi myös työttömyysajoilta, jolloin vakuutusmaksuja ei peritty; eläkekassa otti kannettavakseen vakuutusmaksut, joita ei konkurssin takia maksettu, ja eläkkeiden arvon säilyttämiseksi eläkkeet olivat indeksoitu. Jos eläkekassalta olisi poistettu viranomaisten myöntämä yksinoikeus, on mahdollista, että eläkekassa ei olisi pystynyt hoitamaan sille annettuja, yleiseen taloudelliseen tarkoitukseen liittyviä ja sosiaaliluonteisia tehtäviä.
Yhteisön tuomioistuin totesi myös, että kansallisen lainsäädännön säännökset siitä, milloin eläkekassa oli velvoitettu myöntämään yritykselle vapautuksen esti sen, että eläkekassa väärinkäyttäisi toimivaltaansa. Vapautusten myöntämisen arvioinnin monimutkaisuus sekä niiden myöntämiseen liittyvät riskit kassan taloudelle ja sosiaaliluonteisten tehtävien hoitamiselle tarkoitti myös, että oli perusteltua, että eläkekassa itse, eikä jokin erillinen elin, harjoitti vapautusta koskevaa toimivaltaa.
Näin ollen kolmanteen kysymykseen vastattiin kieltävästi.
Lisää tietoa aiheesta
Lainkohdat
EY:n perustamissopimuksen 3 artiklan 1 kohdan g alakohta, perustamissopimuksen 85, 86 ja 90 artikla