Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
TELK hylkäsi A:n valituksen, jossa A haki muutosta ETK:n päätökseen, jonka mukaan A:n työskentely Venäjällä 1.1.2006–13.12.2010 ei kuulu työntekijäin eläkelain (TEL) eikä työntekijän eläkelain (TyEL) soveltamisalaan. A katsoi olleensa koko työsuhteensa ajan 7.3.2005–13.12.2010 saman suomalaisen työnantajan palveluksessa ja Suomen työeläkelakien soveltamisalan piirissä.
TELK totesi perusteluissaan, että A:n tapauksessa on arvioitava, onko hänen 7.3.2005 alkanut työsuhteensa X Oy:hyn jatkunut myös 31.12.2005 jälkeen Venäjällä työskentelyn ajan. Työeläkelakeja sovellettaessa työnantaja määritellään työoikeudellisin perustein.
A:n mukaan työsuhde X Oy:hyn on jatkunut koko ulkomaan komennuksen ajan, häntä ei ole sanottu irti eikä mikään hänen asemassaan ole muuttunut 31.12.2005, paikallinen työsopimus on ollut pelkkä Venäjän lainsäädännön vaatima muodollisuus ja että tosiasialliset työnantajan oikeudet ja määräysvalta ovat säilyneet X Oy:llä.
Saadun selvityksen mukaan A:n työsuhde X Oy:ssä on alkanut 7.3.2005. X Oy:n ja A:n näkemykset 7.3.2005 tehdystä työsopimuksesta ovat samansuuntaisia. A on palkattu X Oy:hyn tarkoituksenaan siirtyä Venäjälle perustettavan tytäryhtiön pääjohtajan tehtävään. A:n ja X Oy:n välinen työsopimus on tehty määräajaksi siten, että työsuhde on voimassa kuuden kuukauden ajan allekirjoittamisesta lukien ja että sopimus päättyy automaattisesti A:n allekirjoittaessa työsopimuksen perustettavan yhtiön kanssa. A:n työsopimus on ollut voimassa ja työsuhde X Oy:hyn on jatkunut ainakin 31.12.2005 saakka, jolloin sopimukseen otettu takarajaehto on täyttynyt, kun A on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen X Oy:n Venäjälle perustaman tytäryhtiön Y:n kanssa. Muutoksenhakulautakunta toteaa, että määräaikaista työsopimusta ei ole tarvinnut irtisanoa. Asiassa on selvitetty, että X Oy on maksanut A:lle korvauksen pitämättömistä lomista vuoden 2006 puolella. Palkanmaksu A:n ja X Oy:n välillä on tämän jälkeen katkennut ja A on siirtynyt tytäryhtiön kirjanpitoon.
Ennen uuden työsopimuksen tekemistä A oli jo heinäkuussa 2005 nimitetty tytäryhtiön pääjohtajaksi. A on kertomansa mukaan viettänyt kesästä 2005 lukien Venäjällä pidempiä aikoja ja hankkinut kesäkuussa 2005 vuokra-asunnon Pietarista. Ensimmäisen väliaikaisen työluvan Venäjälle hän on saanut 19.9.2005. Näiden toimenpiteiden on arvioitava liittyvän ensimmäiseen työsopimukseen ja tytäryhtiön perustamiseen ja käynnistämiseen.
Yhtiö Y:n ja sen pääjohtajaksi nimitetyn A:n välisen työsopimuksen 31.12.2005 on allekirjoittanut X Oy:n toimitusjohtaja. X Oy:n mukaan Venäjän lainsäädännön vaatimuksista johtuen pääjohtajan työsopimuksen voi allekirjoittaa vain yhtiön omistaja tai edustaja. Työsopimuksen allekirjoittajasta ei voida johtaa sitä, että A:n työsuhde X Oy:hyn olisi tosiasiallisesti jatkunut. Päätösvaltaa tytäryhtiössä käyttää sen omistaja.
Työsopimukseen on otettu ehto, jonka mukaan A kuuluu Venäjän sosiaalivakuutuksen piiriin sairauteen, vanhuuteen, työkyvyttömyyteen ja työttömyyteen liittyvien etuuksien osalta. Tämä viittaa X Oy:n ja A:n välisen työsuhteen katkeamiseen. X Oy:n ja A:n välillä ei ole tehty komennussopimusta lähettävän yrityksen, vastaanottavan yrityksen ja työntekijän oikeuksien ja velvollisuuksien määrittämiseksi, eikä A:n palaamisesta X Oy:hyn ollut sovittu.
A:n irtisanomisilmoituksen 1.12.2010 on allekirjoittanut X Oy:n toimitusjohtaja. TELK totesi, että oikeus erottaa työntekijä ei sinänsä kuulu direktio-oikeuden käsitteeseen eli se ei ole osoitus X Oy:n työnjohtovallan käytöstä suhteessa A:han. X Oy on antanut A:lle työtodistuksen Suomessa ja Venäjällä työskentelyn ajalta 7.3.2005–13.12.2010. Työtodistuksesta ilmenee, että se koskee työskentelyä koko konsernissa eikä vain X Oy:ssä.
Ratkaisut Suomen asumisperusteiseen sosiaaliturvaan kuulumisesta eivät ole sitovia, kun asiaa arvioidaan työeläkelainsäädännön perusteella.
X Oy:n ja A:n sekä tytäryhtiö Y:n ja A:n väliset työsopimukset viittaavat siihen, että A:n työsuhde X Oy:hyn ei ole jatkunut enää 31.12.2005 jälkeen. Muutoksenhakulautakunta katsoo, että tästä poikkeavia X Oy:n työnantaja-asemaa tukevia seikkoja ei ole tullut esille merkitsevässä määrin.
TELK katsoi, A:n työskentelyyn Venäjällä X Oy:n tytäryhtiö Y:n palveluksessa pääjohtajana ei voida soveltaa TEL:a 1.1.–31.12.2006 eikä TyEL:a 1.1.2007–13.12.2010, koska TEL 1 c §:n ja TyEL 5 §:n 2 momentin mukainen edellytys työsuhteen jatkumisesta lähettäneeseen työnantajaan ei täyty.
TELK:n päätös on lainvoimainen.