Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
A haki muutosta vanhuuseläkepäätökseen ja vaati, että eläkkeessä huomioidaan myös Yritys X:n maksama palkan osuus ajalta 1.1.1980–30.6.1980. A vetosi vuoden 1980 veroluetteloon, josta selviää verotettava tulo kunnan ja valtion verotuksessa.
TELK muutti eläkelaitoksen päätöstä ja palautti asian eläkelaitokselle uudelleen käsiteltäväksi. Ratkaisussaan TELK katsoi tarpeelliseksi, että eläkelaitos ennen päätöksen antamista hankkii tiedot A:n eläkkeeseen oikeuttavista ansioista työsuhteesta Yritys Y:hyn vuodelta 1980 ja arvioi kyseisen vuosiansion ja A:n verotuksesta saadun selvityksen perusteella eläkepalkan A:n työsuhteesta Yritys X:ään ajalla 1.11.1978–30.6.1980.
TELK totesi päätöksen perusteluissaan, että yritys X:n 18.9.1983 päiväämän työtodistuksen mukaan A toimi Yritys X:n palveluksessa sovellusneuvojana 15.11.1978–30.6.1980. Työsuhderekisterin mukaan A on ollut 31.12.1979 saakka Yritys X:n palveluksessa ja 1.7.1980 alkaen Yritys Y:n palveluksessa. Rekisterin mukaan A ei ole ollut työeläkelakien piiriin kuuluvassa työssä ajalla 1.1.–30.6.1980. Veroluettelon otteen mukaan A:lle on vahvistettu 64 176 veroäyriä vuonna 1980. Veroilmoituksen jäljennöksen mukaan hänen rahapalkkansa päätoimesta on ollut 60 642 markkaa ja luontaisedut 9 900 markkaa. Edellä mainitun selvityksen perusteella TELK katsoi, että on suurella varmuudella pääteltävissä A:n olleen työsuhteessa Yritys X:ään 15.11.1978–30.6.1980, jonka jälkeen hän on loppuvuoden työskennellyt Yritys Y:n palveluksessa. TELK katsoi, että A:n eläkkeeseen oikeuttavat ansiot työsuhteesta Yritys X:ään vuodelta 1980 ovat riittävällä tavalla arvioitavissa siten, että A:n verotustiedoista ilmenevistä ansioista vähennetään hänen Yritys Y:ltä saamansa ansiot. TELK totesi, että A:n vuosiansio 1980 Yritys Y:ltä on eläkelaitoksen tiedossa tai ainakin eläkelaitoksella on mahdollisuus hankkia tämä tieto käyttöönsä. (Vahvennetun jaoston ratkaisu) Päätös on lainvoimainen.
Lainkohdat
TEL 1 § ja 7 §