Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
Työtodistuksen mukaan A toimi ajalla 1.1.1963 – 31.12.1967 itsenäisenä urakoitsijana lossilla ja ajalla 2.1.1968 – 15.3.1969 samalla lossilla lossimiehenä. Valtiokonttori ei ottanut huomioon eläkeajaksi aikaa, jonka A oli työskennellyt urakoitsijana.
Urakoitsijan työstä oli vuosittain tehty vakiosopimusmuotoinen välikirja paikallisen tie- ja vesirakennuspiirin kanssa. Välikirjassa oli määrätty urakoitsijan velvollisuudet ja oikeudet. Urakoitsija ei ollut oikeutettu kantamaan lossimaksuja tai muita palkkioita. Palkkauksesta oli sovittu, että tie- ja vesirakennuspiiri suorittaa markkamääräisen vuosipalkan kuukausittaisina markkamääräisinä erinä. Tie- ja vesirakennuspiiri suoritti myös veronpidätyksen.
VELK katsoi, että välikirja on rinnastettavissa kirjalliseen työsopimukseen ja A on työskennellyt työnantajan ohjeiden, johdon ja valvonnan alaisena kuukausittaista vastiketta vastaan eikä A:lla ole ollut yrittäjätoimintaan kuuluvaa taloudellista riskiä. Näin ollen A on ollut valtion eläkelain 1 §:n mukaisesti valtion palveluksessa ajalla 1.1.1963 – 31.12.1967.
Lainkohdat
VEL 1 §