
Työkyvyttömyyseläke entisin perustein
Työkyvyttömyyseläke myönnetään entisin perustein, jos työkyvyttömyys alkaa ennen kuin aiemman työkyvyttömyyseläkkeen tai kuntoutusrahakauden päättymisestä on kulunut 2 vuotta tai uusi eläke...

Työkyvyttömyyseläke uusin perustein
Työkyvyttömyyseläke myönnetään uusin perustein, jos uusi työkyvyttömyys alkaa sen jälkeen, kun aiemman työkyvyttömyyseläkkeen päättymisestä on kulunut vähintään 2 vuotta ja...

Tarkasteluaikana alle kolmivuotiaan lapsen hoitoaikaa
Jos eläkkeensaajan työansiot ovat tarkasteluaikana hänen vakiintunutta ansiotasoaan pienemmät alle kolmivuotiaan lapsen hoitamisen vuoksi, pidetään hänen tulevan ajan ansionaan sitä...

Tulevan ajan eläkeosa
Tuleva aika tarkoittaa aikaa työkyvyttömyyden alkamisvuoden alusta tulevan ajan pääteikään. Tulevan ajan pääteikä on yleensä 63 vuotta. Tulevan ajan eläke...

Entisen puolison eläkkeen määrä
Edunjättäjän entisen puolison eläkkeen määrään vaikuttaa hänelle maksetun elatusavun suuruus. Entisen puolison eläkkeen osuus leskeneläkkeestä on sama kuin mitä 60...

Vähentämisessä käytettävä lesken eläke – yhteenvetotaulukko
Leskeneläkkeen vähentämisessä huomioon otettava lesken oma eläke ja laskennallinen eläke Vähentäminen ensimmäisen kerran Lesken tilanne vähennyshetkellä Vähentämisessä otetaan huomioon Vähentämisessä...

Elinaikakertoimen soveltaminen vanhuuseläkkeeseen
Elinaikakerrointa sovelletaan vanhuuseläkkeeseen sen alkaessa. Myönnetyn vanhuuseläkkeen määrä kerrotaan 62 vuoden iän täyttämisvuodelle vahvistetulla elinaikakertoimella. Tätä elinaikakerrointa käytetään riippumatta siitä,...

TyEL- ja MEL-eläkkeen jakaminen
Eläke jaetaan kustannustenjakoa varten eläkelajeittain lakiosiin. TyEL- ja MEL-eläkkeet jaetaan lisäksi yhteisesti kustannettavaan osaan eläkelaitoksen itsensä kustantamaan rahastoituun osaan toisen...

Viivästyskorotuksen laskeminen
Viivästyskorotus lasketaan viivästysajan jokaiselta päivältä. Etuus korotetaan korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisella (viitekorko + 7 prosenttiyksikköä) viivästyskorolla. Eläkelaitoksen on...

Osa-aikaeläkkeen yleiskuvaus
Osa-aikaeläkkeen tarkoitus Osa-aikaeläke on tarkoitettu pitkään työelämässä olleille. Sen tarkoituksena on yhdistää osa-aikainen työskentely ja eläkkeellä olo. Osa-aikaeläkkeen voi saada työeläkelakien...