
Henkilöpiiriin kuuluvat työntekijät siirtymämaksun yhteydessä
Lakia siirtymämaksusta sovelletaan sellaiseen järjestelyyn, jossa samalla yhtiöittämishankkeella yksi tai useampia valtion virastoja, laitoksia tai liikelaitoksia tai niiden osia muutetaan...

Henkilöpiirin rajamäärä siirtymämaksun yhteydessä
Siirtymämaksun piirissä olevan osakeyhtiön vanhojen työntekijöiden määrä vähenee siten, että vuoden w-1 lopussa heitä on alle 200. Tällöin vuodelta w...

Henkilöstön siirto muuhun yritykseen siirtymämaksun yhteydessä
Vähintään 200 vanhaa työntekijää siirretään kerralla vuonna w muuhun yritykseen. Näistä maksetaan siirtymämaksua alkuperäisen siirtymämaksuajan eli vuoden v+9 loppuun edellyttäen,...

Siirtymämaksun alkutilanne
Vähintään 200 valtion vanhaa työntekijää siirretään osakeyhtiöihin samanaikaisesti yhdellä yhtiöittämishankkeella. Yhtiöittämisvuodelta maksetaan siirtymämaksua koko siirtyneen henkilöstön osalta. Vuonna v+1 siirtymämaksua...

Henkilöpiirin lisäys siirtymämaksun yhteydessä
Siirtymämaksun piirissä olevaan osakeyhtiöön tulee myöhemmin vuonna w uuden järjestelyn johdosta kerralla lisää vähintään 200 valtion vanhaa työntekijää. Näistä maksetaan...