Työeläkemaksut vuonna 2025
Uutiset, Vakuuttaminen8.10.2024
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat käsitelleet ehdotuksen vuoden 2025 yksityisalojen työeläkevakuutusmaksuksi. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa työeläkevakuutusmaksun perusteet työeläkevakuutusyhtiöiden hakemuksesta.
YEL-foorumi: YEL-työtulotarkistusten vaikutukset työtuloihin
Yrittäjän eläkelain mukaisen työtulon määrittämistä uudistettiin 1.1.2023 alkaen. Mitä kokemuksia ja havaintoja työtulojen suhteen on tapahtunut?
3 + 1 kysymystä ulkomaantyön vakuutuspalkasta
Uutiset, Kansainväliset asiat26.9.2024
Vakuutuspalkka määritellään työntekijän ulkomaantyön ajaksi silloin, kun työnantaja vakuuttaa työntekijänsä Suomessa. Vakuutuspalkan perusteella määräytyy muun muassa työeläke- sekä tapaturma- ja työttömyysvakuutusmaksujen suuruus.
Hallitus esittää: jatkoa lepäämislaille ja muutoksia Kelan eläkeläisten tukiin
Uutiset, Säädösvalmistelu25.9.2024
Hallituksen esityksessä ehdotetaan vuoden jatkoa mahdollisuudelle jättää työkyvyttömyyseläke lepäämään. Lisäksi hallitus esittää Kansaneläkettä maksettavan vain Suomeen sekä eräiden Kelan alaikärajojen nostamista.
Webinaari: Tietoisku TyEL-ansioista
Apuraha, arpajaisvoitto ja autoetu – Mistä ansioista työnantajan tulee maksaa TyEL-maksut? Tässä webinaarissa pureudumme tyypillisimpiin eläkkeen perusteena oleviin anioihin, jotka aiheuttavat päänvaivaa TyEL-maksuissa.
ETK LAW: Syksyn ensimmäisillä aamukahveilla sukelletaan ajankohtaisiin lakiasioihin
Syksyn ensimmäisessä jaksossa aiheena on aiheena työsuhteen ja yrittäjyyden välinen rajanveto, joka on monimutkaistunut alustatalouden ja kevytyrittäjyyden myötä.
Työeläke.fi-laskureiden indeksioletukset päivittyvät nyt tiheämmin
Uutiset30.8.2024
Vanhuuseläke- ja ove-laskurin käyttämät tiedot ansio- ja hintakehityksestä sekä palkkakertoimesta ja työeläkeindeksistä päivitetään kolmesti vuodessa aiemman yhden kerran sijaan. Laskureihin tehtiin myös pieniä muutoksia viime vuonna.
Työeläkeasioiden perusteet haltuun koulutuksessa
Työeläkeasioiden perusteet antaa osallistujille yleiskuvan Suomen työeläkejärjestelmästästä sekä pääperiaatteet eläke-etuuksista ja eläkkeen määräytymisestä. Koulutuksen jälkeen osallistujilla on vahvat valmiudet työskennellä eläkkeiden parissa.
Kertaa laskennan perusteet tiiviisti Teamsillä
Haluatko saada yleiskuvan yksityisen alan eläkkeenlaskennasta?
Työeläkkeen laskennan ABC -koulutuksessa käsitellään keskeisimmät eläkkeen laskentaan vaikuttavat periaatteet vanhuuseläkkeessä ja työkyvyttömyyseläkkeessä.
EU:n tekoälyasetus voimaan 1.8.2024 – työeläkeala luokitellaan suuririskiseen kategoriaan
Uutiset, Säädökset ja perusteet6.8.2024
EU:n tekoälyasetus tuli voimaan torstaina 1.8.2024. Tekoälysäädöksen tavoitteena on varmistaa, että EU:ssa käytetään ja kehitetään tekoälyä turvallisesti, perusoikeuksia ja EU:n arvoja noudattaen. Työeläkeala ja sosiaaliturva luokitellaan kuuluvaksi suuririskiseen kategoriaan ja sen velvoitteisiin.