Toisen maan antama A1-todistus on sitova
Euroopan unionin tuomioistuin päätti hiljattain antamassaan ratkaisussa, että yhden valtion myöntämä E101-todistus (nykyinen A1) sitoo työskentelymaan sosiaaliturvalaitoksia ja tuomioistuimia riippumatta siitä, että työskentelyolosuhteiden perusteella olisi selvää, että todistusta ei olisi pitänyt alun perin myöntää.
Toisen maan antama todistus siis sitoo työskentelymaata, vaikka sosiaaliturva-asetuksen sääntöjen mukaan perusteita todistuksen myöntämiselle ei olisi ollut. Jäsenvaltiot ovat viime vuosina keskustelleet paljon myönnetyn todistuksen sitovuudesta. Ratkaisullaan tuomioistuin vahvisti myös sen, että epäselvissä tilanteissa jäsenvaltioiden odotetaan työskentelevän ja selvittävän erimielisyyksiä yhdessä.
Kyseinen unionin tuomioistuimen ratkaisu tuli aikana, jolloin myös EU:n sosiaaliturvan koordinaatioasetuksia ollaan uudistamassa. Tiedossa ei vielä ole, tuleeko asetuksen säännöksiin muutoksia todistuksen sitovuuden osalta.
Katso lisää: