Vahvistetut lait
Ulosottokaari, laki verojen ja maksujen täytäntöönpanosta sekä eräät niihin liittyvät lait on vahvistettu.
Ulosottokaari kumoaa vanhan, vuodelta 1895 olevan ulosottolain. Ulosottokaari perustuu suurelta osin aiempiin ulosottolain osittaisuudistuksiin. Lisäksi ulosottokaaressa on muutettu muun muassa ulosoton organisaatiota, saatavan lopullista vanhentumista, turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa sekä muutoksenhakua koskevia säännöksiä.
Laki verojen ja maksujen täytäntöönpanosta korvaa vanhan lain verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin.
Eduskuntakäsittelyssä osa lakiehdotuksista muuttui esitetystä. Ulosottokaareen tehtiin mm. seuraavia muutoksia:
- Ulosottopiireistä säädetään oikeusministeriön asetuksen sijasta valtioneuvoston asetuksella. (1:11 §)
- Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoiden, avioliitonomaisissa olosuhteissa elävien ja rekisteröidyn parisuhteen osapuolten lisäksi yhteisessä taloudessa muussa parisuhteessa eläviä eli samaa sukupuolta olevia yhdessä asuvia parisuhdekumppaneita, jotka eivät ole rekisteröineet parisuhdettaan. (1:16 §)
- Saatava vanhentuu, kun ulosottoperusteen määräaika kuluu umpeen. Eduskuntakäsittelystä säännöksestä poistettiin sana ”lopullisesti”. (2:27.1 §)
- Ulosottokaaren 2 luvun 27 §:ään lisättiin uusi 3 momentti, joka koskee ennen ulosottoperusteen alkuperäisen määräajan päättymistä annettavaa jatkamistuomiota. Jatkamistuomiolla vahvistetaan, että alkuperäinen ulosottoperuste säilyy täytäntöönpanokelpoisena jatketun määräajan päättymiseen saakka eli 10 vuotta laskettuna alkuperäisen määräajan päättymisestä. Täytäntöönpanoa voidaan siten jatkaa keskeytyksettä alkuperäisen määräajan päättymisen jälkeen.
- Ulosottokaaren 2 luvun 27 §:ään lisättiin uusi 4 momentti siitä, että ulosottoperusteen määräajan jatkaminen ei vaikuta muiden samasta velasta vastuussa olevien asemaan. Velallisen vastuun katsotaan muiden velasta vastuussa olevien kannalta vanhentuvan aina sinä ajankohtana, jona alkuperäinen määräaika päättyy. Muu velasta vastuussa oleva henkilö on esim. takaaja.
- Määräajoin maksettavan palkan (ja eläkkeen, lisäys tässä) ulosmittauksessa suojaosuus on velallisen itsensä osalta 19,90 euroa päivässä ja hänen elatuksensa varassa olevan puolison, oman lapsen ja puolison lapsen osalta 7,15 euroa päivässä (4:48 §)
Verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettuun lakiin tehtiin mm. seuraavat muutokset:
- Rahoitus- tai luottolaitos, perintätoiminnan harjoittaja tai muu toimitsija ei saa esiintyä velkojan toimeksiannosta hakijana tai asiamiehenä julkisen saatavan ulosotossa (5 §). Säännöksen sanamuotoa täsmennettiin vastaamaan paremmin sen tarkoitusta. Säännöksessä kielletään siis sekä asiamiehen käyttäminen että julkisen saatavan siirtäminen perittäväksi.
- Julkinen saatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on määrätty tai maksuunpantu, ja muussa tapauksessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on erääntynyt (20 §). Eduskuntakäsittelyssä säännöksestä poistettiin sana ”lopullisesti”.
Eduskunta hyväksyi lisäksi seuraavat lausumat:
- Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa alaikäisestä velallisesta holhousviranomaiselle tehtävää ilmoitusta koskevien säännösten toimivuutta ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin sääntelyn edelleen kehittämiseksi.
-
Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää, olisiko tarkoituksenmukaista ja myös velallisten oikeusturva ja heidän maksettavikseen tulevat perintäkustannukset huomioon ottaen perusteltua sallia asiamiehen käyttäminen julkisten saatavien ulosotossa.
Asiaa koskevasta hallituksen esityksestä (
HE 83/2006 vp
) on kerrottu aiemmin julkaistussa
tiedotteessa
.
Lait tulevat voimaan 1.1.2008. Ulosoton keskushallintoa koskevien säännösten voimaantulosta säädetään erikseen lailla.
Vahvistettujen säädösten numerot ovat
705/2007 – 714/2007
.
Hallituksen esityksen ja säädöstekstin tilaaminen
Säädöstekstejä ja hallituksen esityksiä voi tilata sekä suomen- että ruotsinkielisenä Oy Edita Ab:n asiakaspalvelusta puhelimitse numerosta 020 45005 tai sähköpostitse osoitteesta
[email protected]
. Hallituksen esitykset löytyvät internetistä osoitteesta
www.eduskunta.fi
ja säädöstekstit osoitteesta
www.finlex.fi
.