Työttömyysetuuksien rahoitusta koskevia lakeja ehdotetaan muutettavaksi

Telp Default Thumbnail Image

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta (

HE 86/2007 vp

)

Esityksen keskeinen sisältö

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia siten, että palkkasummarajat, joiden perusteella suurtyönantajan omavastuumaksu ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksut määräytyvät, yhdenmukaistettaisiin. Lisäksi ehdotetaan, että palkkasummarajoja korotettaisiin ja että niitä tarkistettaisiin vuosittain työntekijän eläkelain mukaisella palkkakertoimella.

Työnantajan omavastuumaksu ja lisäpäivämaksu korvaisivat työeläkejärjestelmässä käytössä olleen työnantajan omavastuun. Jotta työnantajamaksujen määräytymisperusteet vastaisivat mahdollisimman tarkasti työttömyyseläkkeen omavastuuta, esityksessä ehdotetaan, että palkkasummarajat olisivat samat kuin eläkejärjestelmässä on käytössä.

Palkkasummarajojen korottamisen vuoksi esityksessä ehdotetaan, että työttömyysvakuutusmaksut määriteltäisiin uudelleen. Esityksen mukaan työttömyysvakuutusmaksu olisi 0,7 prosenttia maksetusta palkkasummasta 1 681 500 euroon saakka ja tämän ylittävästä palkkasummasta 2,9 prosenttia.

Esityksen mukaan työnantajan omavastuumaksua alettaisiin periä vuonna 2009. Toimeenpanon helpottamiseksi työnantajan omavastuumaksu velvollisuuden syntymistä ja lakkaamista koskevia säännöksiä ehdotetaan täsmennettäviksi. Esityksen mukaan maksuvelvollisuutta ei olisi, jos irtisanotun työntekijän työsuhde päättyy ennen kuin hän on täyttänyt 56 vuotta tai jos irtisanottu työntekijä täyttää uudelleen työttömyysturvalain mukaisen työssäoloehdon muun kuin alun perin irtisanoneen työnantajan palveluksessa.

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi myös omavastuumaksun toimeenpanoon liittyviä tietojen saantia ja luovuttamista koskevia säännöksiä mm. siten, että työttömyysvakuutusrahaston oikeus saada tietoja laajenisi. Luovutettavien tietojen yksityiskohtaisesta sisällöstä säädettäisiin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.

Lisäksi esityksessä ehdotetaan siirrettäväksi työnantajan lisäpäivämaksun käyttöönotto vuoteen 2012. Tämän vuoksi ehdotetaan myös työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta vuonna 2002 annetun lain muuttamista.

Voimaantulo

Lait ovat tarkoitetut pääosin tulemaan voimaan 1.1.2008.

Hallituksen esityksen tilaaminen

Hallituksen esityksiä voi tilata sekä suomen- että ruotsinkielisenä Oy Edita Ab:n asiakaspalvelusta puhelimitse numerosta 020 45005 tai sähköpostitse osoitteesta

[email protected]

. Hallituksen esitykset löytyvät myös internetistä eduskunnan sivuilta osoitteesta

www.eduskunta.fi

.