Eduskunta on 6.3. hyväksynyt hallituksen esityksen työtapaturma- ja ammattitautilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 277/2014). Esitys hyväksyttiin sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaisena.
Lailla uudistetaan nykyisen tapaturmavakuutus- ja ammattitautilainsäädännön rakenne kokonaisuudessaan. Lainsäädäntö saatetaan uudella lailla vastaamaan työelämän muuttuneita olosuhteita ja perustuslain nykylainsäädännölle asettamia vaatimuksia muun muassa säädöstasosta ja valtuutussäännöksistä.
Lain soveltamisala
Työtapaturma- ja ammattitautilaki korvaa nykyisen tapaturmavakuutuslain, ammattitautilain ja tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain. Laissa säädetään työ- ja virkasuhteeseen liittyvän pakollisen työtapaturma- ja ammattitautiturvan sisällöstä.
Yrittäjätyön vakuuttaminen perustuu edelleen vapaaehtoisuuteen. Vakuutuksen saadakseen yrittäjällä tulee lähtökohtaisesti olla yrittäjän eläkelain mukainen vakuutus.
Vaikutukset työeläkkeeseen
Työtapaturma- ja ammattitautilaissa on säännös 63 vuotta täyttäneelle, vanhuuseläkkeellä olevalle henkilölle sattuvan työtapaturman korvaamisesta. Tapaturmakorvausta maksetaan tällaisen vahinkotapahtuman johdosta vain määräajan. Työeläkelakeihin on ehdotettu muutosta, jonka mukaan tällaista tapaturmakorvausta ei vähennettäisi työeläkkeestä (HE 278/2014 vp).
Yrittäjä voi edelleen sisällyttää tapaturmavakuutukseensa myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen perusteella maksettavat korvaukset on soveltamiskäytännössä vähennetty työeläkkeistä, mikäli niistä ei ole vähennetty työeläkkeen määrää. Uuden työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan vapaa-ajan vakuutuksen perusteella maksettavasta korvauksesta vähennetään muun lain nojalla maksettava työkyvyttömyyseläke. Tämä tarkoittaa sitä, että vapaa-ajan vakuutuksesta maksettavat korvaukset ovat jatkossa toissijaisia työeläkelakien mukaisiin eläkkeisiin nähden eikä niitä siksi vähennetä työeläkkeestä.
Työtapaturma- ja ammattitautilakiin otettiin lisäksi säännös takautuvan korvauksen maksamisesta eläkelaitokselle.
Voimaantulo
Laki tulee voimaan 1.1.2016.
Katso lisää:
Finvan koulutus lakiuudistuksesta