Sosiaaliturvasopimusta Suomen ja Japanin välille on neuvoteltu jo vuodesta 2012 lähtien. Tokiossa marraskuun viimeisellä viikolla pidetyllä neuvottelukierroksella päästiin lopulta yhteisymmärrykseen sopimuksen sisällöstä virkamiestasolla.
Mitä sopimuksessa säännellään?
Sopimus koskee Suomen työeläkejärjestelmää sekä Japanin työeläke- ja kansaneläkejärjestelmää. Sopimus myös estää kaksinkertaisen vakuuttamisen eläkevakuutusmaksujen ja työttömyysvakuutusmaksujen osalta. Sopimus sisältää säännökset eläkkeiden maksamisesta ja eläkkeiden hakemisesta sekä sovellettavasta lain-säädännöstä (mm. työntekijöiden lähettämisestä).
Milloin sopimus tulee voimaan?
Sopimuksen voimaantulo edellyttää vielä lainsäädännöllisiä toimia sekä Suomessa että Japanissa. Myös toimeenpanoon liittyvistä asioita, kuten lomakkeista tulee sopia. Tarkoitus on, että sopimus allekirjoitetaan virallisesti syksyllä 2019. Allekirjoituksen jälkeen sopimus tulee hyväksyä molempien maiden parlamenteissa. Odotettavissa on, että sopimus voitaisiin saada voimaan vuoden 2020 loppupuolella.