Suomen ja Japanin välillä liikkuvien henkilöiden sosiaaliturvaan vaikuttava sosiaaliturvasopimus tullee voimaan reilun vuoden kuluttua. Sopimus koskee Suomen työeläkejärjestelmää ja Japanin työntekijöiden eläkejärjestelmiä.
Sopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, jotka edellyttävät molempien maiden parlamenttien hyväksyntää. Tämän vuoksi eduskunta käsittelee vielä sopimusta ennen kuin se voi tulla voimaan. Oletettavasti voimaan tulemiseen kulunee vielä reilu vuosi. Sopimuksen lisäksi Suomi ja Japani valmistelevat vielä niin sanotun toimeenpanosopimuksen, joka sisältää säännökset siitä, kuinka esimerkiksi tietoja vaihdetaan Suomen työeläkelaitosten ja Japanin vastaavien sosiaaliturvalaitosten välillä.
Sopimuksen mukaan sopimusvaltion lainsäädännön mukaan ansaitut eläkkeet maksetaan toisen sopimusvaltion alueella asuville henkilöille. Sosiaaliturvasopimuksessa on myös lähetettyjä työntekijöitä koskevia määräyksiä. Suomesta suomalaisen yrityksen Japaniin lähettämä työntekijä jäisi Suomen työeläkelainsäädännön ja työttömyysvakuutuksen alaisuuteen enintään viideksi vuodeksi. Tältä ajalta vakuutusmaksut maksettaisiin Suomeen eikä Japanissa perittäisi Japanin lainsäädännön mukaisia pakollisia maksuja. Sosiaaliturvasopimuksen tultua voimaan vältettäisiin kaksinkertaiset sosiaalivakuutusmaksut. Tällä on merkitystä yritysten kilpailukyvylle.
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen ja Japanin Suomen-suurlähettiläs Takashi Murata ovat allekirjoittaneet Suomen ja Japanin välisen sosiaaliturvasopimuksen 23.9.2019 Helsingissä.