Eläketurvakeskus ja Korean tasavallan National Pension Service jatkoivat kesäkuussa neuvotteluja Soulissa Suomen ja Korean välisen sosiaaliturvasopimuksen tarkemmasta toimeenpanosta.
Sopimuksen voimaantulo edellyttää kuitenkin vielä, että lainsäädäntötoimet molemmissa maissa on saatettu loppuun. Suomen ja Korean välistä sosiaaliturvasopimusta koskeva hallituksen esitys on annettu kesäkuussa eduskunnalle. Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi syyskuussa 2015 allekirjoitetun sosiaaliturvasopimuksen sekä lain sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.
Sopimuksella on tarkoitus varmistaa työntekijöiden vakuuttaminen yhdessä maassa ja siten välttää sosiaalivakuutusmaksujen maksaminen molempiin maihin. Sopimus koskee työeläkkeitä ja vakuutusmaksujen osalta myös työttömyysvakuutusmaksuja. Eläketurvakeskus tulee myöntämään sopimuksen mukaiset todistukset Suomen lainsäädännön soveltumisesta työntekijään sekä toimimaan sopimuksen mukaisena yhteyselimenä, jonka kautta Suomessa asuvat eläkkeenhakijat voivat hakea eläkettä Koreasta.
Katso lisää: