Vahvistetut lait
Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta ja laki työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 4 §:n muuttamisesta on vahvistettu.
Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta vahvistettiin hallituksen esityksen mukaisesti. Vahvistetun lain mukaan mm. palkkana pidetään ennakkoperintälain 13 §:ssä tarkoitettua ennakonpidätyksen alaista palkkaa.
Eduskuntakäsittelyssä laki työnantajan sosiaaliturvavakuutusmaksusta annetun lain 4 §:n muuttamisesta muuttui esitetystä. Lakiehdotuksesta poistettiin säännös, jonka mukaan yrittäjän omistamassaan yrityksessä nostama palkka tai palkkio ei ole sellaista palkkaa, jonka perusteella tulee suorittaa työnantajan sosiaaliturvavakuutusmaksu silloin, kun omistajayrittäjä on YEL- tai MYEL-vakuutettu. Lain 4 §:n 3 momentti säilyy tältä osin entisellään.
Lait tulevat voimaan 1.1.2008.
Asiaa koskevasta hallituksen esityksestä (
HE 76/2007 vp
) on kerrottu aiemmin julkaistussa
tiedotteessa
.
Vahvistettujen säädösten numerot ovat
1364/2007 – 1365/2007
.
Hallituksen esityksen ja säädöstekstin tilaaminen
Säädöstekstejä ja hallituksen esityksiä voi tilata sekä suomen- että ruotsinkielisenä Oy Edita Ab:n asiakaspalvelusta puhelimitse numerosta 020 45005 tai sähköpostitse osoitteesta
[email protected]
. Hallituksen esitykset löytyvät Internetistä osoitteesta
www.eduskunta.fi
ja säädöstekstit osoitteesta
www.finlex.fi
.