Norjan työkyvyttömyyseläkkeistä työkyvyttömyystukia

Telp Default Thumbnail Image

Norjan työkyvyttömyyseläkkeet muuttuvat työkyvyttömyystuiksi 1.1.2015. Uudistuksen tarkoituksena on helpottaa työntekoa työkyvyttömyystuen rinnalla niin, ettei työskentely enää vaikuta työkyvyttömyyden asteen arviointiin. Nykyiset eläkkeet muuttuvat tuiksi automaattisesti.

Työnteko voi pienentää maksettavan työkyvyttömyystuen määrää, jos ansaintaraja ylittyy. Työkyvyttömyystuen rinnalla työskenteleminen tulee kuitenkin jatkossa olemaan kannattavampaa kuin pelkällä työkyvyttömyystuella olo.

Uutta työkyvyttömyystukea (norjaksi uføretrygd, englanniksi disability benefit) ei tulla uudistuksen jälkeen enää verottamaan eläkkeenä, vaan tulona. Työkyvyttömyystuen määrää pyritään nostamaan sen verran, että se kompensoisi kohonneen veroasteen. Joissain tapauksissa työttömyystuki voi kuitenkin verojen jälkeen olla jonkin verran pienempi kuin aiempi työkyvyttömyyseläke (norjaksi uførepensjon, englanniksi disability pension), koska yksilölliset tekijät vaikuttavat verotukseen.

Muutokset ja niiden aikataulu

Norjan nykyiset työkyvyttömyyseläkkeet muuttuvat automaattisesti työkyvyttömyystuiksi. Norjan eläkelaitos NAV informoi nykyisiä työkyvyttömyyseläkkeensaajiaan uudesta työkyvyttömyystuesta kirjeitse kesäkuun 2014 alussa. Ne, jotka täyttävät 67 vuotta vuoden 2014 aikana, eivät saa kirjettä, koska ovat jo vanhuuseläkeiässä, eikä uudistus enää koske heitä.

Loka-marraskuussa 2014 NAV lähettää kaikille työkyvyttömyyseläkeläisilleen päätöskirjeen, jossa on yksityiskohtaista tietoa ja laskelma uudesta työkyvyttömyystuesta.

Työkyvyttömyystukea maksetaan ensimmäisen kerran 20.1.2015.

Lisätietoja

Lisätietoa Norjan uudesta työkyvyttömyystuesta löytyy norjaksi Nyuføretrygd infosivuilta. Neuvontaa saa myös NAVin puhelinpalvelusta numerosta +47 21 05 21 05. Puhelinasiointiin tarvitaan syntymäajan lisäksi Norjan henkilönumero.

NAVin Nyuføretrygd infosivut: www.nyuforetrygd.no