Laki valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä on vahvistettu

Telp Default Thumbnail Image

Laki valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä on vahvistettu. Samalla on kumottu laki opiskelijavalintarekisteristä, korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä.

Lain pääasiallinen sisältö

Uudessa laissa säädetään perustettavasta perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen valtakunnallisesta tietovarannosta, johon tallennettaisiin perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen opiskelua, suorituksia ja tutkintoja, läsnäoloa sekä opetuksen ja koulutuksen järjestämistä koskevia tietoja, joita henkilö tarvitsee hakeutuessaan koulutukseen, koulutuksen aikana, työelämässä sekä hakiessaan koulutukseen liittyviä etuisuuksia. Tietovarantoon tallennettaisiin lisäksi tietoja, joita tarvitaan myönnettäessä opetuksen ja koulutuksen rahoitusta. Opetuksen ja koulutuksen järjestäjät toimisivat tietovarannon rekisterinpitäjinä ja Opetushallitus teknisenä ylläpitäjänä.

Laissa säädetään myös Opetushallituksen ylläpitämästä opinto- ja tutkintotietojen luovutuspalvelusta. Palvelussa henkilö voisi katsoa ja käyttää laissa tarkoitettuihin rekistereihin ja tietovarantoihin sisältyviä omia tietojaan. Luovutuspalvelua voitaisiin käyttää myös tietojen luovuttamiseen viranomaisille.

Henkilö voisi palvelussa lisäksi antaa suostumuksensa rekisterissä tai tietovarannossa olevan tiedon luovuttamiseen palvelun avulla muille tahoille. Palvelun kautta tapahtuvasta tietojen luovutuksesta vastaisi Opetushallitus.

Lain vaikutuksia työeläkealaan

Myös työeläkejärjestelmä saa vastaisuudessa tutkintotiedot Opetushallituksen ylläpitämästä KOSKI-palvelusta. Tietojen välitys palvelun kautta alkaa vuoden 2019 aikana. Nykyisin tutkintotiedot välittyvät Kelan kautta. KOSKI-palvelun asiantuntijoineen toivotaan selkeyttävän tutkintojen rekisteröintiä ja helpottavan palvelutuotannon asioiden hoitoa.

Voimaantulo

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018.

Katso lisää:

Hallituksen esitys 72/2017 vp