Tasavallan presidentti on vahvistanut lain oikeudenkäynnistä hallintoasioissa sekä eräät siihen liittyvät lait. Lailla oikeudenkäynnistä hallintoasioissa kumotaan hallintolainkäyttölaki. Lait tulevat voimaan vuoden 2020 alusta alkaen.
Laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa säädetään hallintoasioita koskevasta oikeudenkäynnistä nykyistä täsmällisemmin ja informatiivisemmin. Laissa on otettu huomioon myös muussa lainsäädännössä tapahtuneet muutokset ja muut uudistustarpeet.
Lakiin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa on muun muassa otettu säännös siitä, että alkuperäisen hallintopäätöksen tehneellä viranomaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla hallintotuomioistuimen päätökseen, jolla hallintotuomioistuin on kumonnut viranomaisen päätöksen tai muuttanut sitä (109 § 2 mom.). Lisäksi laista on poistettu velvollisuus allekirjoittaa valituskirjelmä.
Hallintolainkäytön sääntelyn täsmentämisen lisäksi uudistuksella tehostetaan oikeudenkäyntimenettelyä hallintotuomioistuimissa sekä kehitetään korkeimman hallinto-oikeuden asemaa ennakkopäätöstuomioistuimeksi. Sääntelyllä ei aseteta tuomioistuimille, viranomaisille tai yksityisille tahoille merkittäviä uusia velvoitteita.
Eduskuntakäsittelyssä lakiin tehtiin joitain muutoksia. Muun muassa valituksen liitteitä koskevaa 16 §:ää tarkennettiin siten, että valitukseen on liitettävä valituksen kohteena olevan päätöksen lisäksi valitusosoitus. Tällä muutoksella on vaikutusta valitusosoituksen sisältöön.
Voimaantulo
Lait tulevat voimaan 1.1.2020.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain siirtymäsäännösten mukaan muun muassa ennen lain voimaantuloa tehtyyn hallintoviranomaisen tai hallintotuomioistuimen päätökseen sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Ylimääräiseen muutoksenhakuun sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä vain, jos ylimääräinen muutoksenhaku on pantu vireille ennen lain voimaantuloa.
Katso myös: