Lakialoite kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmää koskevista muutoksista on hyväksytty. Kaikki entiset ja nykyiset kansanedustajat ovat siirtyneet saman sopeutumisrahajärjestelmän piiriin 1.4.2019 alkaen.
Muutokset koskevat kansanedustajan eläkkeestä ja sopeutumisrahasta annettua lakia (329/1967) ja työttömyysturvalakia (1290/2002).
Muutosten sisältö
Lakialoitteen mukaisesti kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmä on lakkautettu ja kaikki kansanedustajat ovat nyt saman sopeutumisrahajärjestelmän piirissä. Oikeus sopeutumiseläkkeeseen oli ennen vuotta 2011 valituilla kansanedustajilla. Sopeutumiseläkkeet lakkasivat lainmuutosten tultua voimaan.
Edellä mainitulla sopeutumiseläkkeensaajalla, jolla muutosten voimaantullessa oli maksussa sopeutumiseläke, on oikeus saada lakkautetun eläkkeen sijaan kansanedustajan eläkkeestä ja sopeutumisrahasta annetun lain mukaista sopeutumisrahaa kolmen vuoden ajan muutosten voimaantulosta lukien.
Jos kansanedustaja ei ole edustajantoimen päättyessä saavuttanut eläkeikää, hänellä on oikeus sopeutumisrahaan seuraavasti: 1) sopeutumisrahaa maksetaan enintään yhden vuoden ajan, mikäli edustajantoimi on kestänyt vähintään yhden vuoden; 2) sopeutumisrahaa maksetaan enintään kahden vuoden ajan, mikäli edustajantoimi on kestänyt vähintään seitsemän vuotta; tai 3) sopeutumisrahaa maksetaan enintään kolmen vuoden ajan, mikäli edustajantoimi on kestänyt vähintään 15 vuotta.
Sopeutumisrahaa maksettaessa otetaan huomioon ansio- ja yrittäjätulojen lisäksi myös pääomatulot.
Jos sopeutumisrahajärjestelmän piiriin siirtynyt edustaja on sopeutumisrahakautensa päättyessä täyttänyt 59 vuotta, hänellä on oikeus sopeutumisrahaan 65 vuoden ikään saakka.
Sopeutumisraha työttömyysturvana
Ennen lainmuutosten voimaantuloa voimassa ollutta sopeutumisrahajärjestelmää on muutettu siten, että ensimmäisen ja toisen kauden edustajien sopeutumisrahan määrä tulee lähemmäksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasoa.
Muutoinkin muutoksilla on pyritty siihen, että sopeutumisrahan antama turva vastaisi nykyistä paremmin ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan antamaa turvaa.
Työttömyysturvalakiin on hyväksytty muutoksia, joilla työssäoloehdon tarkastelujaksoa on pidennetty ajalla, jona henkilö on hoitanut kansanedustajan tai ministerin tehtävää. Tarkoitus on, että henkilö voi itse päättää, hakeeko hän työttömyyspäivärahaa vai sopeutumisrahaa. Molempia etuuksia ei voi saada, vaan sopeutumisrahan saaminen estää työttömyysetuuden saannin.
Sopeutumisrahakausi kerryttää eläkettä
Sopeutumisrahakausi (1—3 vuotta) kerryttää kansanedustajan eläkkeestä ja sopeutumisrahasta annetun lain mukaista eläkettä vastaavalla tavalla kuin työttömyysetuudet. Eläkettä laskettaessa otetaan huomioon 75 prosenttia sopeutumisrahan perusteena olevasta palkkiosta. Eläkkeen karttumisprosentti on 1,5 prosenttia kalenterivuotta kohden.
Voimaantulo
Lainmuutokset ovat tulleet voimaan 1.4.2019
Katso lisää: