Suomen ja Japanin välille on neuvoteltu sosiaaliturvasopimusta jo vuodesta 2012 lähtien ja neuvottelukierroksia on ollut useampia. Uusimmalla kierroksella Helsingissä 17. – 21.7.2017 päästiin jo varsin monesta asiasta yksimielisyyteen ja neuvottelut etenivät hyvässä hengessä. Tavoitteena on jatkaa neuvotteluja keväällä 2018.
Mitä sopimuksella tavoitellaan?
Sopimuksen tarkoituksena on kaksinkertaisen vakuuttamisen välttäminen ja työntekijöiden vakuuttaminen yhdessä maassa kerrallaan. Pääsääntönä sopimuksessa olisi työskentelymaassa vakuuttaminen, mutta sopimus mahdollistaisi muun muassa työntekijöiden ja yrittäjien lähettämisen toiseen sopimusmaahan.
Sopimuksella tavoitellaan sitä, että se koskisi eläkkeitä (Suomen osalta työeläkejärjestelmää) ja mahdollisesti vakuutusmaksujen osalta myös työttömyysvakuutusta. Näin ollen esimerkiksi Suomesta Japaniin lähetetystä työntekijästä maksettaisiin eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut vain Suomeen. Muu sosiaaliturva määräytyisi kansallisen lain perusteella. Sopimuksen olisi tarkoitus sisältää myös säännökset eläkkeiden maksamisesta sopimusvaltiosta toiseen sekä menettelytavat eläkkeen hakemista koskien.
Eläketurvakeskus tulee jatkossa tiedottamaan sopimuksen neuvottelujen etenemisestä.