Työkyvyttömyyseläkehakemusten hylkäysosuudet ja hakemusten käsittelyajat vuonna 2019
Etuudet17.2.2020
Vuonna 2019 hylkäävien päätösten osuus kaikista työkyvyttömyyseläkepäätöksistä oli 30,9 prosenttia. Tämä on 2,3 prosenttiyksikköä enemmän kuin edeltävänä vuonna 2018. Työkyvyttömyyseläkkeiden...
Kela aloitti EESSI-liikenteen
Myös Kela on siirtynyt helmikuun alussa EU:n sosiaaliturvatietojen sähköiseen välittämiseen eli EESSI-liikenteeseen. EU:n sosiaaliturvatietojen sähköinen tietojenvaihto (EESSI) alkoi Kelassa helmikuussa...
Kela aloitti EESSI-liikenteen
Kansainväliset asiat17.2.2020
Myös Kela on siirtynyt helmikuun alussa EU:n sosiaaliturvatietojen sähköiseen välittämiseen eli EESSI-liikenteeseen. EU:n sosiaaliturvatietojen sähköinen tietojenvaihto (EESSI) alkoi Kelassa helmikuussa...
Muutoksia työeläkkeiden kustannustenjako- ja laskuperusteisiin vuodelle 2020
Työeläkkeiden kustannustenjaon perusteisiin on tullut muutoksia esimerkiksi ETK-kustannusosuuksien laskentaan. Laskuperusteisiin on tehty tarvittavat muutokset vuoden 2020 vakuutusmaksun laskentaa varten. Työeläkelaitosten vakuutusmaksut sekä vastuuvelan ja eläkevastuun...

Säädökset ja perusteet13.2.2020
Työeläkkeiden kustannustenjaon perusteisiin on tullut muutoksia esimerkiksi ETK-kustannusosuuksien laskentaan. Laskuperusteisiin on tehty tarvittavat muutokset vuoden 2020 vakuutusmaksun laskentaa varten. Työeläkelaitosten vakuutusmaksut sekä vastuuvelan ja eläkevastuun...
Koulutusta työeläkkeiden kustannustenjaon perusteista
Tarvitsetko tietoa työeläkkeiden kustannustenjaosta? Tervetuloa 10.3.2020 opiskelemaan aihetta eläkealan asiantuntijoiden johdolla. Koulutuksen tavoitteena on antaa kokonaiskäsitys kustannustenjaosta ja avata kustannustenjaon...

Muut uutiset12.2.2020

Omaishoito, perhehoito ja luottamustoimi eivät estä enää vanhuuseläkkeen myöntämistä
Säädökset ja perusteet11.2.2020
Jatkuva omaishoito, perhehoito, luottamustoimi tai muu toimeksiantosuhde ainoana jatkuvana julkisena palvelussuhteensa on aiemmin saattanut estää julkisen alan vanhuuseläkkeen myöntämisen. Tähän...
Työeläketietoa Suomeen töihin tuleville
Uutiset10.2.2020
Eläketurvakeskus on tuottanut lyhyen piirrosvideon, jossa kerrotaan keskeiset asiat työeläkkeen kertymisestä ja maksamisesta Suomessa. Video on tarkoitettu pääasiassa Suomeen lyhyeksi...