Vakuutuspalkan muuttaminen ulkomaan työskentelyn aikana
Vakuutuspalkkaa ei tulisi muuttaa ulkomaan työskentelyn aikana. Työssä itsessään voi kuitenkin tapahtua sellaisia muutoksia, joiden perusteella vakuutuspalkka voidaan arvioida uudelleen....
Työsuhteen todentaminen
Selvitettäessä jälkikäteen työsuhteen olemassa oloa on ensin ratkaistava, kuuluuko työskentely Suomen työeläkelakien piiriin ja mitä työeläkelakia siihen sovelletaan. Tämän jälkeen...
Henkilöpiiri
Sopimustyönantaja voi hoitaa työntekijöidensä eläketurvan yhden eläkejärjestelyn (vakuutuksen) puitteissa. Työnantaja voi myös jakaa työntekijät useaan henkilöpiiriin ja hoitaa eläketurvan useassa...
Työnantajan työeläkevakuutusmaksun määräämisen vanhentuminen
Työeläkevakuutusyhtiön on määrättävä TyEL:n mukainen työeläkevakuutusmaksu työnantajalle. Työeläkevakuutusyhtiö menettää oikeuden työeläkevakuutusmaksun saamiseen, jos työeläkevakuutusyhtiö ei määrää työnantajalle työeläkevakuutusmaksua säädetyssä määräajassa....
Palkattomilta ajoilta karttuvan eläkkeen yhteiset laskentaperiaatteet
Työeläkettä karttuu työansioiden lisäksi tietyiltä palkattomilta ajoilta. Palkattomilta ajoilta karttuu yleensä eläkettä silloin, kun henkilölle maksetaan jotakin sosiaalietuutta. Työeläkkeen karttumisessa...
Laiminlyöntikorotuksesta luopuminen
Eläkelaitoksen on lähtökohtaisesti määrättävä työnantajalle laiminlyöntikorotus, jos työnantaja on laiminlyönyt eläketurvan järjestämisen määräajassa tai vuotta 2019 edeltävää aikaa koskevan ilmoitusvelvollisuutensa....
Eläkkeen karttuminen työansioista
Eläkettä karttuu työntekijän työansioiden tai yrittäjän kokonaistyötulon perusteella. Eläkettä karttuu 1,5 karttumisprosentin mukaan työansioista, jotka on maksettu 17 vuoden iän...
Työnantajan työeläkevakuutusmaksun muodostuminen
TyEL:n mukaisen työnantajan työeläkevakuutusmaksun perusteena on sekä sopimustyönantajalla että tilapäisellä työnantajalla työntekijöiden eläkkeen perusteena olevat työansiot. Tarkemmat tiedot Eläkkeen perusteena...
Eläkkeen karttuminen lyhytaikaisen työkyvyttömyyden perusteella maksettujen korvausten ajalta
Lyhytaikaisen työkyvyttömyyden perusteella voidaan maksaa sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa (sairauspäiväraha). Sairauspäivärahaa voidaan maksaa myös osasairauspäivärahana, jonka määrä on puolet täydestä päivärahasta....
Vanhuuseläkkeen määrä työkyvyttömyyseläkkeen jälkeen
Vanhuuseläkkeen määrä, kun työkyvyttömyyseläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi Kun työkyvyttömyyseläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi, vanhuuseläkkeen määrä koostuu täyden työkyvyttömyyseläkkeen määrästä työkyvyttömyyseläkkeen rinnalla työskentelystä karttuneesta...