Puutarhatalouden työt
LEL:n piiriin kuuluvia puutarhatalouden töitä ovat esimerkiksi puistojen, viheralueiden ja hautausmaiden nurmikkojen perustamiseen ja kunnossapitoon liittyvät työt. Tällaisina kunnosspitotöinä on...
Koululaiskuljetukset moottoriveneellä kuuluivat LEL:iin
Moottoriveneellä koululaiskuljetuksia suorittanut, kuntaan työsuhteessa ollut henkilö kuului LEL:iin piiriin.
Vieraileva ohjaaja ja koreografi oopperassa
Ooppera teki vierailevien ohjaajien ja koreografien kanssa teoskohtaisen sopimuksen, jossa se sitoutui suorittamaan sovitun kertakaikkisen korvauksen teoksen esityskuntoon saattamisesta. Ohjaajien...
Rakennustyöhön liittyvä työ
Rakennustyöhön liittyvä muu kuin varsinainen rakennustyö kuuluu LEL:n piiriin silloin, kun sitä suoritetaan rakennustyön välittömässä yhteydessä. Kun yhtiön korjauspajallaan ja...
Työyhdyskunnassa ja työkeskuksissa työskentelevät vammaiset työsuhteessa
Vammaiset, jotka työskentelevät työyhdyskunnassa ja työkeskuksessa suojatyössä ja saavat työstään pääasiassa työtuloksen mukaan määräytyvän yleisen palkkatason mukaisen palkan ovat TEL-työsuhteessa.
Metsäpalon sammutustyö
Metsäpalon sammutustyötä tekeviin oli sovellettava LEL:a, mikäli sammutusväen palkkiot perustuivat heidän kanssaan solmittuihin työsopimuksiin. Jos palkkiot perustuvat palolain 39 §:n...