Muuttamis-, korjaus- ja entisöimistyöt; väri- ja restaurointisuunnitelmien tekeminen
Rakennusten entisöimistyöt kuuluvat yleensä LEL:ssä tarkoitettuihin rakennustöihin. X:n työn pääpaino oli kuitenkin ollut värisuunnitelmien tekemisessä sekä restaurointityön suunnittelussa, johtamisessa ja...
Työeläke rajanveto – Sahatyö – Kausiluontoisesti toimiva
Sahayrityksen henkilökunta oli työllistetty läpi vuoden. Sahan toiminta oli järjestetty siten, että talvikautena (1.11. – 31.5.) oli sahattu samana hakkuukautena...
Työeläke – Työsuhde – Työskentely ulkomailla
Eläkelaitos oli määrännyt työnantajayhtiön suorittamaan vuonna 1977 ulkomailla sen LEL:n alaisissa töissä olleille työntekijöilleen maksamien palkkojen perusteella vakuutusmaksuja. Maksujen perusteena...
Yrittäjäeläke laiminlyönti – Takautuva vakuuttaminen – Vakuutusmaksukorotus
Henkilö oli 5.4.1977 alkaen toiminut itsenäisenä yrittäjänä ja laiminlyönyt vakuuttamisvelvollisuutensa. Laiminlyönnin ajalta 5.4.1977-8.9.1982 vakuutusmaksua oli määrätty korotettavaksi 24,5 prosentilla. Hän...
Työkyvyttömyyseläke kohtuussyistä yli vuosi takautuvasti
Hakija loukkaantui liikenneonnettomuudessa 16.8.1978 Neuvostoliitossa. Hänet tuomittiin siellä vapausrangaistukseen. Kahden vuoden rangaistusajan jälkeen hän palasi Suomeen 23.7.1980. Työkyvyttömyyseläkettä hän haki...
Pitkästä sairaslomasta huolimatta työsuhdetta pidettiin yhdenjaksoisena
X oli Oy:n palveluksessa 15.12.1944 – 5.9.1955 sekä 4.5.1958 – 23.7.1982. Väliajan hän oli sairaana, mutta asui työnantajan antaman todistuksen...
Lääkärien vastaanottoapulainen yhdessä työsuhteessa
Kolme lääkäriä oli palkannut yhdessä vastaanottoapulaisen, jonka katsottiin työskennelleen heidän yhteiseen lukuunsa ja olleen yhdessä työsuhteessa. Asian aikaisemmat vaiheet: ETK13899
Avustavan puolison vakuutusmaksun korotuksesta luopuminen
ETK totesi päätöksellään, että X kuului YEL:n piiriin 1.1.1977 – 31.12.1978 ja 1.1.1980 alkaen. ETK oli YEL 12 §:n nojalla...
Työeläke – Päätöksen lainvoimaisuus
Aikaisemmalla päätöksellä oli myönnetty osatyökyvyttömyyseläke, jolloin eläkkeen perusteet oli määrätty. Päätöstä, jolla osaeläke oli muutettu täydeksi työkyvyttömyyseläkkeeksi, koskeva valitus eläkkeen...
Yrittäjäeläke vapauttaminen – Riittävä eläketurva
Vuonna 1926 syntyneelle yrittäjälle oli aikaisemmista työsuhteista karttunut TEL:n mukaista vapaakirjaeläkettä 4.190,56 mk kuukaudessa vuoden 1982 indeksitasossa laskettuna. Tämän jälkeen...