Veikkausasiamiehen palkkio
Veikkausasiamiessopimus oli osuuskaupan nimissä. Asiamiehen työt teki osuuskaupan palveluksessa liikeapulaisena työskennellyt X yhdessä miehensä kanssa. Asiamiehen työt X teki täysin...
Työeläke – Työsuhde rajanveto – Meteorologi
Oy Radio Ab:lle suullisen sopimuksen perusteella sääennustuksia laatineen ja niitä uutislähetysten yhteydessä vuosina 1971 – 1981 esittäneen meteorologin katsottiin kuuluneen...
Maatalouseläke – Maatalousyrittäjä päättäminen
Tilan 29.3.1969 päivätyllä kauppakirjalla pojalleen ehdoin, että hallinta- ja omistusoikeus siirtyi heti, myyneen äidin katsottiin harjoittaneen maatilataloutta yhteiseen lukuun senkin...
Odotusajan palkkaa ei luettu eläkepalkkaan
Työvoimaministeriö maksoi työntekijälle palkkaturvalain perusteella työnantajan maksukyvyttömyyden vuoksi saamatta jääneen vuosilomakorvauksen sekä sen viivästymisestä johtuvaa odotusajan palkkaa. Odotusajan palkka on...
Eläke entisin perustein
X oli ollut työkyvyttömyyseläkkeellä nivelreuman vuoksi 1.10.1974 – 30.6.1976. Eläkkeen päättymisen jälkeen hän oli toiminut meijerin maidonkuljettajana, josta työsuhteesta hänellä...
Työeläke – Vastuunjako – Vakuutusoikeuden toimivalta
Kysymys sosiaalija terveysministeriön työntekijäin eläkelain ja lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain mukaisten yhteisesti kustannettavien eläkkeiden vastuunjaosta antamissa päätöksissä mainittujen perusteiden...
Vuokratyöntekijän työsuhteen yhdenjaksoisuus
Työvoiman vuokrausta harjoittava, kommandiittiyhtiömuotoisena toimiva toimialapalveluyritys oli antanut työtodistuksen, jonka mukaan työntekijä oli ollut yhtiön palveluksessa 25.10.1966 – 28.2.1969. Työtodistuksen...
Työeläke – Ylimääräinen muutoksenhaku – Purku yli viisi vuotta ei purettu – Vanhuuseläke -Eläkelaitoksen erehdys
Vuonna 1911 syntyneen henkilön vanhuuseläkettä laskettaessa hänen ottamaansa työnantajan vakuutusta oli erehdyksessä käsitelty työntekijäin eläkelain mukaisena TEL:n peruseläkkeenä ja sen...
Osakeyhtiön osakkeeseen liittyviä oikeuksia ei voi erottaa itse osakkeesta
Oy:n osakkeeseen liittyviä oikeuksia (osallistumis-, puhe- ja äänioikeus) ei voi erottaa itse osakkeesta. Kaupparekisterin mukaan X omisti 2750 osaketta yhtiön...
Suunnistuskarttojen tekijää pidettiin yrittäjänä
X oli tehnyt useille seuroille suunnistuskarttoja maanmittaushallituksen tekemän peruskartan pohjalta sekä konseptin puhtaaksipiirtämistä. Puhtaaksipiirtämisen hän oli tehnyt kotonaan. Työstä oli...