Viivästyskorotusta ei määrätty muutoksenhaun aikana saapuneesta uudesta selvityksestä
Tiedon saapumista KEL:n mukaisen eläkkeen myöntämisestä ei pidetty sellaisena muutoksenhaun aikana tapahtuneena oleellisena muutoksena, jonka perusteella korotus voitiin määrätä myöhemmästä...
Työeläke – Eläketurvan järjestämisen laiminlyönti – Hyvike
Työnantaja oli verotietojen mukaan maksanut palkkoja. Työntekijöiden henkilöllisyyttä ei voitu selvittää. Kun työnantaja, jolle oli annettu tilaisuus selvittää palkkojen suorittamista,...
TaEL:n soveltaminen kanttorin sijaiseen ja musiikinopettajaan
Kanttorin sijaisina seurakuntayhtymän palveluksessa työskennelleet eivät toimineet yhtymän alueella virassa olevina kanttoreina ja yhtymällä oli vakituinen kanttori. Tällä ei ole...
Niputtajan jaksottainen työskentely muodosti yhdenjaksoisen työsuhteen
Eläkelaitos myönsi X:lle työttömyyseläkkeen, jonka perusteena olivat seuraavat TEL-työsuhteet Oy:öön: 28.6.-21.12.1966, 22.1.-9.9.1967, 9.7.1968-20.4.1969 ja 18.4.1971-29.8.1984. X haki eläkepäätöksen poistamista, koska...
Kasvattilapsella ei perhe-eläkeoikeutta kasvatusisänsä jälkeen
X oli otettu heti syntymänsä jälkeen huollettavaksi perheeseen, joka ei ollut hänelle mitään sukua. Häntä ei kuitenkaan oltu ehditty virallisesti...
Asiakasyhdyshenkilö oli työsuhteessa
X ja Keskusliike A solmivat kirjallisen sopimuksen, jonka perusteella X suoritti asiakashankintaa A:n noutotukulle. X suoritti kenttäkäyntejä liikkeissä. A antoi...
Lapsella ei perhe-eläkeoikeutta äitipuolen jälkeen
Naispuolisen edunjättäjän jälkeen perhe-eläkkeeseen oikeutettuja ovat ainoastaan hänen omat tai ottolapsensa. Miehen edellisestä avioliitosta olevalla lapsella ei siten ole perhe-eläkeoikeutta...
Maatalouseläke päättäminen
Myel-vakuutus voidaan päättää takautuvasti, jos vakuuttamisen edellytykset eivät enää täyty. Eläkelautakunnan päätöstä muutettiin. VI-jaosto
MYEL-perheenjäsen ja luontoisetuna maksettu palkka
Perheyrityksen jäsenen pakollisen vakuuttamisen edellytyksenä on, että hänelle maksettu palkka on ainakin osittain rahapalkkaa. Tässä tapauksessa tila oli myyty X:n...
Maatalouseläke – Viimeisen laitoksen periaate
Metsuri, jolle jo oli myönnetty LEL-työkyvyttömyyseläke, vakuutettiin maatalousyrittäjien eläkelain nojalla takautuvasti 5 vuoden ajalta. Kun ns. viimeisen laitoksen periaatteen mukaan...