Vanhemmilla oli oikeus taloudelliseen tukeen lapsensa jälkeen

Asianumero
KELK588/99
Päätöksen antaja
KELK
Päätöksen antopäivä
19.1.2000
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

C oli ollut X:n kunnan palveluksessa ajalla 1.1.1985-9.2.1999 maatalouslomittajana. Hänen tulonsa olivat noin
6 700 mk kuukaudessa. Hän oli myös ollut MYEL-vakuutettuna ajalla 31.10.1991-31.12.1998 alkutyötulon ollessa 12 000 mk vuodessa. C:n vanhemmat A ja B omistivat non 11 ha:n suuruisen tilan, jonka verotusarvo vuonna 1997 oli vajaat 60 000 mk. A:lla ja B:llä oli eläketuloja molemmilla noin
2 600 mk kuukaudessa. C kuoli 9.2.1999.

Eläkelaitos oli hylännyt C:n vanhempien A:n ja B:n hakemuksen saada toissijaisina edunsaajina taloudellista tukea C:n jälkeen. Eläkelaitos oli katsonut, ettei A:n ja B:n varallisuutta voitu pitää niin vähäisenä, että he elatukseensa nähden olisivat olleet huomattavasti riippuvaisia edunjättäjästä.

Kuntien eläkelautakunta katsoi, että huomioon ottaen C:n vanhempien terveydentilan, pienet eläketulot ja varallisuuden vähäisyyden, A ja B ovat olleet huomattavasti riippuvaisia edunjättäjä C:stä, minkä vuoksi heillä on katsottava olevan oikeus taloudelliseen tukeen C:n jälkeen.

Lainkohdat

KES 39 § 4 mom., 1.8.2003 alkaen lisäeläkesääntö 4 § 4 mom. KES 41 §, 1.8.2003 alkaen lisäeläkesääntö 6 §