Työnantajaa olisi asianosaisena pitänyt kuulla

Asianumero
7520/95
Päätöksen antaja
VakO
Päätöksen antopäivä
3.3.1998
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

A:n valituksen johdosta ELK oli lisännyt A:n vuosien 1989 ja 1990 ansioihin lomapalkkoja X Ky:öön olleesta työsuhteesta. Ennen päätöksen antamista ei ELK ollut kuullut X Ky:tä eikä myöskään lähettänyt sille valitusosoituksella varustettua päätöstään. A:n valitettua päätöksestä VakO oli hylännyt valituksen katsoen perusteluissaan, että A:n työsuhteen eläkepalkka oli oikein määrätty.

X Ky ja sen vastuunalaisena yhtiömiehenä oleva Y Oy hakivat VakOlta ELK:n päätöksen poistamista katsoen, että ELK:n ei olisi tullut ratkaista asiaa niitä lainkaan kuulematta.

Koska ELK:n päätöksen seurauksena oli työnantajalle syntynyt velvoite suorittaa vuosiansiolisäyksistä TEL:n mukaiset eläkevakuutusmaksut, olisi työnantajalla ollut asiassa välitöntä oikeudellista etua valvottavanaan. Tämän vuoksi ELK:n ei olisi tullut ratkaista valitusasiaa kuulematta ensin työnantajaa asianosaisena eikä jättää antamatta työnantajalle tilaisuutta hakea muutosta päätökseensä. VakOn ei olisi ratkaisussaan tullut, puuttumatta edellä mainittuihin virheisiin oikeudenkäyntimenettelyssä, katsoa A:n työsuhteen eläkepalkkaa oikein määrätyksi.

VakO poisti ELK:n päätöksen, koska se ei ollut syntynyt lainmukaisessa oikeudenkäyntimenettelyssä. Edellä kerrotusta syystä VakO poisti myös oman aikaisemman päätöksensä.

Asian aikaisemmat vaiheet:
ELK1961/93
ETK37671

Lainkohdat

TEL 21 d § 1 mom. TEL 22 §

Lisää tietoa aiheesta

ELK828/00: Vakuutusmaksun täytäntöönpano on poistettu työnantajan kuulematta jättämisen vuoksi